• Raisiolaistislaamo alkaa valmistaa vodkaa juustoherasta – investoi tuotantoon 100 000 euroa

    Turun Tislaamo kertoo aloittavansa yli 100 000 euron investointiohjelman, jonka tavoitteena on käynnistää juustoherasta valmistetun heravodkan tuotanto.
    Tislaamon perustajat Jari Varjo (vas.) ja Tapio Järvenpää kippistävät uudelle investoinnille.
    Tislaamon perustajat Jari Varjo (vas.) ja Tapio Järvenpää kippistävät uudelle investoinnille. Kuva: Turun Tislaamo
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    16.4.202420:45
    Janiko Kemppi

    Tislaamosta kerrotaan, että usean vuoden kestänyt tutkimus- ja kehitystyön jälkeen yhtiö on saavuttanut lupaavia tuloksia juustoheran hyödyntämisestä vodkan valmistuksessa. Perinteisesti vodka valmistetaan viljasta.

    Tislaamon mukaan heravodkan tuotanto edustaa kiertotalouden periaatteita, kun juustoheran jalostusastetta nostetaan rehukäytöstä tai jätteeksi päätyvän materiaalin sijaan arvokkaaksi alkoholijuomaksi.

    Heravodkan tuotannon aloitus sijoittuu tämän vuoden marras-joulukuun vaihteeseen.

    Turun Tislaamo sijaitsee Raision tehtaiden alueella.
    Turun Tislaamo sijaitsee Raision tehtaiden alueella. Kuva: Janiko Kemppi

    Heran jalostaminen vodkaksi vaatii erikoistunutta esitislauslaitteistoa. Vuoden 2023 alussa toteutettu 250 000 euron osakeanti mahdollistaa investointiohjelman täysimittaisesti. Lisäksi Turun Tislaamo laajentaa liköörituotantoa ja kasvattaa valmistuskapasiteettiaan.

    Yhtiö kertoo laajentavansa Raisionkaaren teollisuuspuistossa sijaitsevia tuotantotilojaan.

    Lisää aiheesta
    • Turun tislaamon perustajajäsen Jari Varjo.

      Ruoka | Suomalainen luomuvehnä on ykkönen: Raisiolaistislaamo valmistaa siitä vodkaa, joka kahmii palkintoja maailmalla

    • Kaiho-vodkan raaka-aine on Katri ja Janne Koiviston tilalla Vahdolla kasvatettu luomusyysvehnä. Sen viljelyä haastavat kuivat kesät, joita Varsinais-Suomessa on takana jo useampi. ”Vanhan sanonnan mukaan kuiva vuosi ei ole koskaan katovuosi, mutta luomussa se ei ihan täysin pidä paikkansa”, toteaa Janne Koivisto.

      Kasvintuotanto | Kun Koivistot juhlistivat lapsensa syntymää, pöytään nostettiin juomaa oman tilan viljasta — suomalaisia väkeviä ylistetään nyt maailmalla ja syy löytyy kotipelloilta

    • Turun tislaamon Kaiho Vodka on kerännyt lyhyessä ajassa paljon palkintoja.

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

    • Turun Tislaamon Kaiho Vodkat.

      Ruoka | Turkulaisvodka voittoon ‒ palkittiin maailmalla parhaana

    • Kaiho Vodka palkittiin Luxemburgissa.

      Ruoka | Turkulaistislaamon luomuvodkalle arvostettu tuplakulta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta