• Valiojäätelö saisi palata markkinoille - Valio ei myönnä olevansa kiinnostunut

    Valio myi jäätelöliiketoimintansa elintarvikejätti Néstlelle vuonna 2004. Sopimukseen kuului, että Néstle saa käyttää Valiojäätelö-nimeä kymmenen vuotta. Karenssi on päättynyt - palaako Valio jäätelöiden pariin?
    Palaako Valiojäätelö katukuvaan?
    Palaako Valiojäätelö katukuvaan? Kuva: MT arkisto
    Ruoka
    6.5.201616:30
    Maija Ala-Siurua

    Osa suomalaisesta jäätelökansasta ei ole tainnut koskaan toipua syksyn 2004 tapahtumista. Rakastettu Pigviini yhdessä koko Valiojäätelö-tuotemerkin kanssa siirtyi elintarvikejätti Néstlen omistukseen, joka osti koko Valion liiketoiminnan. Valion sisälläkään jäätelöistä luopuminen ei sujunut ilman jupinoita, vaikka ulospäin kauppaa ei juuri arvosteltu.

    Sopimukseen kuului, että Néstellä on oikeus käyttää Valiojäätelö-nimeä kymmenen vuotta. Karenssi on siis päättynyt ja Valiojäätelö vailla kotia. Valio ei kuitenkaan ole kiinnostunut vanhasta tuotemerkistään.

    "Meitä kiinnostaa kaikki uudet kategoriat, joissa maitopohjaisille tuotteille voisi olla kysyntää. Tällä hetkellä emme ole palaamassa jäätelötuoteryhmään", kertoo Suomen myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Elli Siltala.

    Yhden coma backin Valio on jo tehnyt: lastenruoka. Yhtiö myi ne samassa rytäkässä kuin jäätelöt hollantilaiselle Royal Numicolle. Toukokuussa 2012 Valio toi markkinoille Tuuti-äidinmaidonkorvikkeensa ja Onni -puurot ja -vellit.

    Néstle pitää tiukasti otteessaan kotimaan jäätelömarkkinoiden suurinta siivua tuoden joka vuosi lukuisan määrän uutuuksia myyntiin. Yksi suurimmista hiteistä on ollut laktoositon kermajäätelö. Pigviini, Classic ja Aino ovat edelleen tiukasti Néstlen tuotemerkkejä.

    Lue myös

    Outo ja rohkea jäätelökansa

    Valio palaa haastajaksi lastenruokamarkkinoille

    Artikkelin aiheet
    Valio
    jäätelö
    Nestlé
    Valiojäätelö
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset