Hellan kulmalla: Huoltovarmuus on opittu elämäntapa

Huoltovarmuus on ajankohtainen sana, eikä se koske enää vain valtakunnallisia vilja- ja öljyvarastoja, vaan meitä kaikkia.

Ajatella, että vielä viime syksynä 72 tunnin kotivara kalskahti niin kaukaiselta ja jopa vanhanaikaiselta, että päätin olla menemättä kansalaisopiston kotivaraluennolle ja jättää tekemättä siitä jutun. Virhe. Olisin ollut edelläkävijä. Nyt olen kiitollinen, että aihetta on pidetty kurssin arvoisena, toivottavasti oli osallistujiakin.

Muistan etäisesti 1970-luvun alun, mahdollisesti energiakriisin, kun vanhempani säilöivät maitojauhesäkkejä sänkyni alle. En ymmärtänyt syytä, eikä asiasta huudeltu, pikemminkin kai nolosteltiin hätävarjelun liioittelua. Enkä muista, minne jauheet lopulta päätyivät.

Olen kuitenkin oppinut kotoa varautumisen ajatuksen, ja vaikka en ole elämässäni sotaa odottanutkaan, kaapeissa on varmasti viikoksi jauhoja, hiutaleita, sokeria, muusia, riisiä, erilaisia sooseja ja säilykkeitä sekä kestomaitoa ja vessapaperia. Niitä käytetään pikkuhiljaa ja taas täydennetään. Ja ainahan niitä voi ottaa mökki- ja retkievääksi tai kokata kotonakin, jos päiväykset lähestyvät tai menevät ohi.

Minulle varautuminen on ennemminkin elämäntapa kuin varsinaista varautumista. Väitän, että monella muullakin ratkaisevampaa on opittu malli ja asenne kuin vaikka varallisuus. Rikas voi ajatella turvautuvansa hädän hetkellä vaikka mustaan pörssiin ja köyhäkin olla huoleton. Kumpikin voi myös keräillä kaappiin kestävää kuivamuonaa, sillä viisas varautuminen ei ole rahasta kiinni.

Uutta oli minullekin hankkia patteriradio, joditabletteja, käteistä rahaa ja vettä. Tällaista varautumista toivon totisesti turhaksi. Mutta nyt on nekin, ihan vain varmuuden vuoksi.