• Kesäloman leirien ilmoittautuminen on alkanut – 4H-yhdistysten Ruokakoulun teema on tänä vuonna lähiruoka

    Leirejä järjestetään sekä suomeksi että ruotsiksi. Osallistujat pääsevät tutustumaan ruuantuotantoon maatilalta alkaen.
    Ruokakoulu-leirien teemana on tänä vuonna lähiruoka.
    Ruokakoulu-leirien teemana on tänä vuonna lähiruoka. Kuva: Arto Takalampi
    Ruoka
    2.3.202123:30
    Nikke Kinnunen

    4H-yhdistysten järjestämien Ruokakoulu – Matskolan -leirien vuoden 2021 teema on lähiruoka. Kaksikielisiä leirejä järjestetään ympäri Suomea koulujen kesäloman ja syysloman aikana. Leirit työllistävät myös nuoria apuohjaajia, joista monelle kyse on ensimmäisestä työkokemuksesta.

    Ruokakoulu on suunnattu 8–12-vuotiaille lapsille. Leirin aikana lapset opettelevat valmistamaan terveellistä ruokaa lähellä tuotetuista raaka-aineista. Leireillä opetetaan myös ruuan alkuperästä. Ohjelmaan kuuluu maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen.

    "Kunnissa toteutetun harrastekyselyn mukaan ruuan valmistus on yksi lasten suosituimmista toiveharrastuksista. Ei olekaan ihme, että Ruokakoulut täyttyvät vuosi vuoden jälkeen yhä uudestaan innokkaista pikku kokkaajista. Tekemisen ilon ohella lapset oppivat hyödyllisiä arjen taitoja", Suomen 4H-liiton kasvatuspäällikkö Marika Sarha kertoo tiedotteessa.

    Ruokakoulujen ilmoittautuminen aukesi maanantaina 1. maaliskuuta kello 10 aamulla. Kesäkuussa aloittavat Ruokakoulut löydät kootusti leirin verkkosivuilta.

    "Ruokakoulu on oppimiskokemus vailla vertaa. Erityisesti näinä aikoina tuntuu tärkeältä luoda lapsille osallistumisen mahdollisuuksia", Finlands svenska 4H:n HR-päällikkö Harriet Sundholm sanoo.

    Ruokakoulut keskittyvät tänä vuonna lähellä tuotettuun ruokaan. Eri alueiden tuotanto vaikuttaa leirien toteutukseen, eli jokainen Ruokakoulu on tänä vuonna ainutlaatuinen.

    Ruokakoulut tekevät yhteistyötä MTK:n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n ry:n kanssa. Lapset perehtyvät ruuan alkuperään yhdessä maanviljelijöiden kanssa.

    Maatilavierailut havainnollistavat ruuan reitin alkutuotannosta lautasille. Nykyaikainen maatalous tulee Ruokakoulussa tutuksi: Osallistujat näkevät, millaista on maanviljelijän työ, tai miten esimerkiksi tuotantoeläimiä hoidetaan.

    MTK ry:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen on iloinen Ruokakoulu-yhteistyön jatkumisesta.

    "Esittelemme mielellämme nykymaataloutta ja suomalaisen ruuantuotannon mainioita erityispiirteitä lapsille ja nuorille. Ruokakoulussa on enemmän aikaa perehtyä asioihin kuin kerhoissa tai oppitunneilla", Siivonen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    4H-yhdistys
    Ruokakoulu
    lähiruoka
    maatalous
    kesäleiri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset