• Villikalakeitto palkittiin sesonkiruokana

    Suomen ensimmäisen sesonkiaiheisen ruokaohjekilpailun voitto meni Mikkeliin. Tarja Lappalaisen ja Sari Tornin villikalakeitto paahtosuolan kera vakuutti makuraadin ammattikeittiöiden Gastro Helsinki -messuilla. Tämän vuoden Suomen Ruokakulttuuriteko -palkinnon sai Kauppalehti Optio.
    Kuva: Tarja Lappalainen
    Ruoka
    19.3.201417:15
    MT toimitus

    Sesongit ruokalistoille -kilpailun voittajat Tarja Lappalainen ja Sari Torn työskentelevät Mikkelin seurakunnan Susiniemen leirikeskuksessa.

    Kilpailun avulla halutaan nostaa suomalaisten sesonkien raaka-aineet päiväkotien, koulujen ja vanhuspalveluiden ruokalistoille. Järjestäjinä toimivat EkoCentria, MTK sekä maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju.

    Tutulta kuulostava kalakeitto oli toteutettu uudella tavalla. Uutuusarvoa keittoon toi paahtosuola, joka toi tuomareiden mieleen oman isoäidin valmistamat ruoat. Lohi oli peräisin lähivesiltä Puumalasta.

    Kauppalehti Optio sai tämän vuoden Suomen ruokakulttuuriteko -palkinnon ruoka- ja juomakulttuurin kehittämisestä.

    ”Laadukas ruokaan liittyvä journalismi onnistuu jopa yllättämään talouslehden lukijat ja ohjaa heitä yhä uudelleen hyvän ruoan pariin”, perustelee valintaa raadin puheenjohtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta.

    Kunniamaininnan sai Kiuruvedellä ravitsemispäällikkönä mittavan työuran tehnyt Helena Juntunen . Hänen ansiostaan kaupungin koululaiset ovat saaneet nauttia kouluissaan oman paikkakunnan lähiruokaa jo 2000-luvun alusta.

    Palkinnon jakavat Messukeskus ja Elintarviketeollisuusliitto yhdessä. Palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

    Artikkelin aiheet
    villikalakeitto
    sesonkiruoka
    Gastro Helsinki
    Suomen ruokakulttuuriteko
    Mikkeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset