• Lipstikkapestolla kuorrutetut kuhafileet

    Kuha saa pestosta kauniin vihreän kuorrutuksen.
    Kuha saa pestosta kauniin vihreän kuorrutuksen. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Resepti
    11.8.202114:17
    MT toimitus

    Lipstikkapestolla kuorrutetut kuhafileet

    4 hengelle

    Ainekset

    • 1 kuha

    Pesto

    • 2,5 dl lipstikanlehtiä
    • 2,5 dl vihreää sipulinvartta
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 1/2 tl suolaa
    • 2 dl hienoksi raastettua parmesaania
    • 1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
    • 1/2 dl neitsytoliiviöljyä

    Kastike

    • kuhan ruodot
    • vettä
    • 2 dl kermaa
    • suolaa, pippuria

    Valmistusohje

    Tee ensin pesto. Jauha kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi.

    Fileoi kuhafileet. Ota perkeet talteen.

    Aseta kalafileet uunivuokaan, suolaa ja pippuroi kevyesti. Lisää päälle lipstikkapesto ohuena mattona.

    Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes kalafileet ovat vaaleita.

    Kastike

    Laita kattilaan kalan pää- ja selkäruoto ja lisää vettä sen verran, että ne peittyvät. Kiehauta ja siivilöi kalaliemi toiseen kattilaan. Lisää 2 dl kermaa ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.

    Tarjoa lisäksi uusia perunoita, paahdettuja kesäporkkanoita ja kesäsipulia.

    Artikkelin aiheet
    kuha
    lipstikkapesto
    kalaresepti
    pesto
    uuniruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta