• Söin täällä: Kokin yllätys oli kylmä peruna Ravintola Nokassa

    Illallinen alkoi vaatimattomasti mutta kasvoi ihanaksi elämykseksi. Suomalaiset raaka-aineet loistivat.
    Blini oli hyvää mutta ei parasta.
    Blini oli hyvää mutta ei parasta. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Ruoka
    2.3.201916:58
    Terhi Pape-Mustonen

    Olin pitkään suunnitellut käyväni ravintola Nokassa, ”suomalaisen ruuan ja juoman gastronomisessa lippulaivassa”. Menu Nokka ”kiteyttää ravintolan koko idean”, joten tilaaminen oli helppoa.

    Ensin tuli kokin yllätys, joka oli sininen, kylmä peruna. Suutuntumaa oli mukavasti ja maku ihan hyvä, mutta isäni siniset perunat ovat kyllä parempia. Leipä ja sen kanssa tarjoillut voi ja laardi olivat maukkaita.

    Varsinainen alkuruoka, ”Mikkeliksi” nimetty tattariblini ja muikunmäti olivat hyviä. En taida olla blini-ihmisiä, sillä lätyn rasvaisuus tuntui vievän raikkauden annoksen muista komponenteista.

    ”Mikkeliä” seurannut ”Uusimaa”, maa-artisokkaa ja majoneesia ruskistetusta voista, oli aivan upea. Tätä annosta seurannut keittiön toinen yllätys oli ihastuttava porokeitto.

    Pääruokana saimme ”Sallan” eli Sallan villiporoa ja savustettua poronkuuta. Erinomainen annos. Laskeutumista ”Sodankylään” eli liekitettyihin ­lakkoihin, valkosuklaajäädykkeeseen ja samettikukkiin raikasti keittiön kolmas yllätys, Koskenkorva-­puolukka-sorbetti.

    Kokonaisuutena illallinen oli todella nautinnollinen. Arvostus raaka-aineita kohtaan näkyi ja ennen kaikkea maistui. Menu uudistuu maaliskuussa, menen varmasti testaamaan myös sen.

    Ravintola Nokka, Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki, www.ravintolanokka.fi

    Artikkelin aiheet
    Ravintola Nokka
    suomalainen ruoka
    illallinen
    Menu Nokka
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset