• HS: Ekologia ei mullista ruokapyramidia

    Kala ja oliiviöljy ovat ympäristön kestävyyden kannalta rasittavimpia ruokia. Usein parjattu lihantuotanto pitää kuitenkin huolta luonnon monimuotoisuudesta.
    Emolehmien yksikkötuki nousi joulukuussa maksetusta 1. erästä.
    Emolehmien yksikkötuki nousi joulukuussa maksetusta 1. erästä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    14.3.201610:01
    Kaijaleena Runsten

    Helsingin Sanomat selvittää maanantaina tiedesivulla ruuantuotannon vaikutuksia ympäristöön. Ympäristön kestävyys ja pohjoismainen samoin kuin välimerellinen ruokavalio menevät varsin hyvin yhteen, HS.ssa arvioidaan.

    Moni tietää, että kasvisten tuotanto kuluttaa vähiten luonnonvaroja, punaisen lihan eniten. Yllättävämpää sen sijaan on, että myös kala ja oliiviöljy, jotka molemmat kuuluvat terveellisiin ruokasuosituksiin, rasittavat luontoa.

    Oliiviöljyn haitat ovat samaa luokkaa kuin sianlihan ja broilerin, kalastuksen niitäkin pahemmat. Oliivipuut kuluttavat hyvin paljon vettä ja tuotanto kuormittaa muutenkin ympäristöä.

    Kalan hiilijalanjälki on HS:n saamien tietojen mukaan korkeahko, koska kalastuslaivastot ovat suuria. Viljeltyyn kalaan liittyy merkittävä jäteongelma. Lisäksi monet kalalajit on ylikalastettu.

    Uutisessa myös todetaan, että laidunnuksella on hyvin tärkeä merkitys luonnolle. Jos karjatalous ajettaisiin ilmastosyistä kokonaan alas, maisema kasvaisi umpeen ja luonnon monimuotoisuus vähenisi.

    Tiedot perustuvat italialaisen Barilla-säätiön laskelmiin.

    Uutista on täydennetty kello 9:47 lisäämällä tietoa kalastuksen ympäristövaikutuksista sekä lisäämällä ingressiin tietoa lihantuotannosta.

    HS:n uutinen

    Artikkelin aiheet
    ruokapyramidi
    ekologia
    ruuantuotanto
    ympäristön kestävyys
    lihantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset