• Alkoholia myydään yhä vähemmän – 10 vuodessa erään tuotteen myynnistä on kadonnut 58 miljoonaa litraa

    Alkuvuosi näyttää hiljaisemmalta kuin vuosi sitten.
    Oluen myynti on laskenut jo pidemmän aikaa.
    Oluen myynti on laskenut jo pidemmän aikaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka|Ruoka
    14.2.202311:14
    Janiko Kemppi

    Tammikuussa Alkon litramyynti laski 9,4 prosenttia verrattuna viime vuoden tammikuuhun. Myynti litroissa oli 4,8 miljoonaa litraa.

    Suurinta laskua nähtiin panimotuotteissa, joiden myyntilitrat laskivat 12,5 prosenttia. Viinien myyntilitrat laskivat 10,5 prosenttia, väkevien 6,2 prosenttia ja alkoholittomien 5,9 prosenttia. Viinejä tarkastellessa eniten litramyynti laski punaviineissä eli 13,7 prosenttia, valkoviineissä 8,5 prosenttia, roseeviineissä 4,4 prosenttia ja kuohuviineissä 5,1 prosenttia.

    ”Tammikuu on meille hiljaisin kuukausi. Moni pohtii elämäntapojaan vuoden alussa uusiksi, ja tipaton tammikuu on monelle perinne”, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo tiedotteessa.

    ”Olemme tehtävämme mukaisesti erilainen kauppa emmekä pyri maksimoimaan myyntiämme. Alkoholi kun ei ole tavanomainen kulutushyödyke. Pyrimme mahdollistamaan asiakkaillemme vastuulliset valinnat, tarkoittaa se sitten matala-alkoholisempaa tai ympäristöystävällisempää.”

    Oluen kulutus on vähentynyt myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan. Liitto tiedottaa, että edelliseen vuoteen verrattuna oluen myynti laski lähes neljä prosenttia. Liiton jäsenyritykset myivät olutta 333,7 miljoonaa litraa viime vuonna.

    Siiderimyynti laski vielä tätäkin enemmän eli 5,8 prosenttia. Siideriä myytiin 21,4 miljoonaa litraa. Kaikkiaan alkoholijuomien myynti laski 3,1 prosenttia.

    Oluen myynti on laskenut Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan useita vuosia peräkkäin. Kymmenessä vuodessa olutmyynnistä on lähtenyt pois yli 58 miljoonaa litraa. Koronavuodet vaikuttivat omalta osaltaan paljon myyntiin.

    Lisää aiheesta
    • Kevät näyttää, miten hintojen ja kysynnän käy Alkoissa.

      Ruoka | Alkon myynti laski lähes 9 miljoonaa litraa ‒ kuinka käy hintojen?

    • Hyvinvointi | Raittiudesta tuli katu-uskottavaa – nuorten humalahakuinen juominen vähentynyt jo pitkään

    • Sinebrychoff käynnistää pian alkoholittoman linjaston Keravalla.

      Ruoka | Sinebrychoffilta miljoonainvestointi Keravan panimolle ‒ ”Alkoholittomasta oluesta on tullut oluttrendien valtavirtaa”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle