• Maakuntien maut uhattuina Helsingissä – Pakastamon sulkeminen tuli yrittäjille yllätyksenä

    Monet maakuntien maut jäävät vaille jakelupaikkaa, mikäli Helsingin Kalasataman Tukkutorilla sijaitseva Pakastamo suljetaan.
    Tukkutorilla toimii 350 yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuodessa on noin miljardi euroa. Suurelle osalle yrityksistä Pakastamon varastotilat ovat välttämättömiä.
    Tukkutorilla toimii 350 yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuodessa on noin miljardi euroa. Suurelle osalle yrityksistä Pakastamon varastotilat ovat välttämättömiä.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    11.1.202407:00
    Maija Ala-Siurua

    Yli sadan pienen ja keskisuuren elintarvikealan yrityksen jatko on uhattuna Helsingissä sijaitsevalla Tukkutorilla.

    Helsingin Kaupunkitilat Oy ilmoitti viime syyskuussa, että Tukkutorin alueella olevan Pakastamon toimintaa päättyy 1. lokakuuta. Irtisanomisilmoitukset toimitetaan vuokralaisille tammikuun aikana.

    Ilmoitus tuli Tukkutorilla toimiville ja Pakastamossa vuokralaisina oleville yrittäjille suurena yllätyksenä.

    ”Shokkihoitoa”, sanoo Otto Lundström. Hän on Tukkutorin yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja ja kotileipomo Eromangan toimitusjohtaja.

    Lundströmin mukaan Kaupunkitilat kutsui yrittäjiä syyskuussa tiedotustilaisuuteen, jossa piti visioida alueen toimintaa. Tilaisuudessa ilmoitettiin, että vuokrasopimukset päättyvät viimeistään 30.9. ja 1.10. Pakastamon on oltava tyhjä.

    Pakastamossa on vuokralla yli sata yritystä, joukossa liha-, kala-, vihannes- ja marja-alan toimijoita. Pakastamon läpi kulkee yli 11,5 miljoona kiloa elintarvikkeita vuosittain. Tukkutorilla toimii myös Suomen suurin kukkatukku.

    ”Täältä jaetaan esimerkiksi kotimaiset mansikat kauppoihin ja toreille, ja täällä niiden hinnat päätetään”, Lundström kuvaa paikan merkitystä

    Kaikkiaan Tukkutorin noin 17 hehtaarin laajuisella alueella toimii 350 yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuodessa on Lundströmin tietojen mukaan noin miljardi euroa.

    Helsingin kaupungin mukaan vuonna 1953 valmistunut Pakastamo suljetaan, koska rakennus on huonossa kunnossa. Muokkaaminen nykyaikaiseksi pakastamoksi ei kaupungin mukaan ole taloudellisesti tai energiankulutuksen näkökulmasta tarkoituksenmukaista.

    Lisäksi kylmäaineena käytettävä ammoniakki on kaupungin mukaan ympäristöriski ja estää asuntorakentamisen.

    Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto totesi kokouksessaan viime vuoden lokakuun 2. päivä pitävänsä Tukkutorin alueen yritystoimintaa tärkeänä.

    Jaosto kehotti Kaupunkitilat Oy:tä selvittämään yhteistyössä yrittäjien kanssa tapoja toteuttaa pakastamotilojen väliaikaisjärjestelyjä, jotta yritystoiminta alueella voi jatkua.

    ”Kello käy”, kuittaa Lundström. Hänen mukaansa kunnollista varasuunnitelmaa kaupungin puolelta ei ole näköpiirissä.

    Yrittäjät eivät aio luovuttaa, Lundström vakuuttaa.

    Viime viikolla Lundströmin aloitteesta oli koolla Helsingin kaupungin ja Kaupunkitilojen edustajia. Heille kerrottiin, että pakastamosta tiloja vuokraavat yritykset ovat halukkaita joko vuokraamaan tai ostamaan rakennuksen Helsingiltä ja korjaamaan sen vastaamaan nykyajan vaatimuksia.

    Käyttämiemme asiantuntijoiden laskelmien mukaan remontoiminen vaatii 4–5 miljoonaa euroa, Lundström kertoo. Kaupungin teettämissä laskelmissa rahaa kuluisi tuplamäärä.

    Lundströmin mukaan ammoniakki on poistettavissa niin, että rakennus pysyy tyhjennyksen aikana käytössä.

    ”Ammoniakista tehdään negatiivinen asia. Kaiken pystyy laittamaan kuntoon, jos haluaa.”

    Tukkutorin tontin vuokrasopimus on päättymässä vuonna 2036. Yrittäjät pelkäävät, että Pakastamon vuokrasopimusten päättyminen on vasta alkusoittoa.

    Ilman toimivaa pakkas- ja kylmävarastoa valtaosa alueen yrityksistä on pulassa. Ne joko joutuvat lopettamaan toimintansa tai siirtymään muualle. Vaarana on koko Tukkutorin toiminnan näivettyminen. Vastaavaa lähes ydinkeskustassa sijaitsevaa aluetta ei Helsingistä löydy.

    ”Helsinki ei tunnu käsittävän sitä, miten arvokas yrittäjäalue heillä on. Jos tämän annetaan ajautua alas, liiketoiminta valuu keskusliikkeille.”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle