• Tuore tutkimus todistaa: Tällainen ruokavalio voi pienentää reilusti riskiä sairastua sydäninfarktiin ja aivoverenkiertohäiriöön

    Pohjoismaiset suositukset painottavat kasvispainotteista ruokavaliota ja lisäksi kalaa ja maitovalmisteita.
    Kasvikset, peruna ja kala ovat helppo perusta suomalaisten ruokavaliolle.
    Kasvikset, peruna ja kala ovat helppo perusta suomalaisten ruokavaliolle. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Hyvinvointi
    11.8.202412:00
    Eija Mansikkamäki

    Pohjoismaisten ravitsemussuositusten noudattaminen pienentää riskiä sairastua sydäninfarktiin ja aivoverenkiertohäiriöön, kertoo uutispalvelu Duodecim. Taustalla on tuore ruotsalaistutkimus, jossa tutkittiin 35 000 ruotsalaista keskimäärin 18 vuoden ajan.

    Sairastumisriski pienenee tasaisesti, mitä lähempänä suosituksia ruokavalio on. Suositusten mukaisesti syövien sairastumisriski sydäninfarktiin pienenee 28 prosenttia ja aivoverenkiertohäiriöön 12 prosenttia. Yhteys havaitaan etenkin naisilla, mutta miesten riskit pienenivät vähemmän.

    Pohjoismaiset suositukset painottavat kasvispainotteista ruokavaliota, jossa on paljon vihanneksia, marjoja, hedelmiä, perunaa, palkokasveja, pähkinöitä ja täysjyväviljaa sekä säännöllisesti kalaa ja vähärasvaisia maitotuotteita. Punaista lihaa tulisi syödä enintään 350 grammaa viikossa ja lihavalmisteita vain vähän.

    Artikkelin aiheet
    kasvispainotteinen ruokavalio
    Pohjoismaiset ravitsemussuositukset
    sydänterveys
    aivoverenkiertohäiriö
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa