Perinteisen Mustan Kissan keittiössä häärää kastikevelho – tästä tunnistaa ravintolan tason

Valkeakosken Musta Kissa hurmaa perinteisyydellään ja mutkattomalla tunnelmallaan. Ystävällinen omistajapariskunta taitaa klassikoiden kokkaamisen taidon.

Alkuun maistelemme etanoita, joissa on vuohenjuustoa ja valkosipulia. Maut ovat kohdillaan, eikä suolan kanssa ole löträtty. Leipäkin on ihanan tuoretta. Seuralaiseni antaa plussaa persiljanipusta.

Pääruoan pippuripihvi on itselläni juuri sopivan medium, mutta seuralaiseni makuun se on aavistuksen liian kypsä. Kastike on pippurisen lempeää ja täyteläistä. Sohjoinen uuniperuna sulaa suussa. Sille on oma paksu kastikkeensa, mikä miellyttää soosien ystävää.

Kastikkeista havaitsee usein ravintolan tason. Pitää olla parempaa kuin kotikokin luomukset keskimäärin. Ei lirua, ei mautonta, ei liian suolaista, ei tölkinmakua.

Mustan Kissan keittiössä ahertaa selkeästi kastikevelho.

Seuraavalla kerralla tilaan testiin pariloitua nieriäfileetä, kermaista suppilovahverokastiketta ja kermaan muhennettua yrttiperunaa.

Yksi seuralaisista kehuu vakioannostaan: Finn Angus-täyslihapihvi, paahdettua talon leipää, salaattisekoitus, kurkkua, tomaattia, marinoitua punasipulia, Bourbon-BBQ-majoneesia, suolakurkkua, cheddarjuustoa sekä maalaisranskalaisia.

Tällä kertaa hän päätyy tilaamaan lehtipivin. Annos näyttää siltä, että nälkä ei tule vielä aamullakaan kolkuttelemaan ovelle.

Lihat ovat pääosin kotimaisia, mutta kauneusvirhe listalla on ulkofilee, joka on jostain syystä australialaista.

Etanat vuohenjuustolla ja valkosipulilla maistuivat. Suosittelisin kuitenkin korvaamaan etanat kaikissa ravintoloissa herkkusienillä, koska ne ajavat saman asian.  Kuva: Katja Lamminen

Jälkiruoaksi tilaamme aikuiseen makuun sopivaa portviinisiirapissa haudutettua päärynää sekä vaniljajäätelöä. On muuten hyvää!

Ruokajuomana toimivat erinomaisesti kotimainen karhu ja pihvin kanssa lasillinen täyteläistä punaviiniä.