• Savolaiset jalostivat maidosta terveysvälipalan

    Tammikuussa kauppoihin tulevat Angry Birds -juomat ovat kehittäjänsä mukaan vastaus nuorten epäterveellistyneisiin elintapoihin. Angry Birds -brändin omistava Rovio vaati, että tuotteen pitää olla vähäsokerinen.
    Ruoka
    19.12.201214:15
    MT toimitus

    Virvoitusjuomistaan tunnetun Olvin ja suonenjokelaisen meijeriosuuskunta Maitomaan kesäkuussa käynnistynyt yhteistyö on tuottamassa ensimmäisen konkreettisen tuloksensa. Yhtiöt esittelivät tänään keskiviikkona lehdistölle tammikuussa kauppojen hyllylle tulevat uutuustuotteensa, Angry Birds -välipalajuomat.

    Kyseessä on aivan uudenlainen välipalatuote, hehkuttaa Maitomaan toimitusjohtaja Mikko Sairanen .

    ”Lusikoitavia maitovälipalatuotteita kaupoissa on runsaasti, juotavia sen sijaan ei.”

    Toisin kuin juotavat jugurtit, uudet välipalajuomat eivät ole hapatettuja.

    Tuotekehitykseen osallistunut Annika Mäyrä Verso Oy:stä korostaa, että happamuutta vältettiin tuotteessa tietoisesti.

    ”Happamiin tuotteisiin pitää käyttää runsaasti sokeria, jotta happamuutta saataisiin tasoitettua. Uusien välipalajuomien sokerista puolet on peräisin maidosta.”

    Vähäinen sokerimäärä on ollut myös Angry Birdsin tuotemerkin omistavan Rovio Entertainmentin asettama ehto, kertoo yhtiön operatiivinen johtaja Harri Koponen .

    ”Haluamme edistää lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja. Juotaviin jugurtteihin verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän sokeria.”

    Artikkelin aiheet
    angry birds -välipalajuoma
    Olvi
    Maitomaa
    terveysvälipala
    ravitsemus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset