• Lapin Kullan tarina jatkuu sittenkin – Tornion Panimo Oy palauttaa perinteisen reseptin valmistukseen

    Panimo palauttaa tuotantoon alkuperäisen 1960-luvun kolmosoluen reseptin Original Lapland Lager-nimisenä.
    Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander esitteli pari vuotta sitten yhtiön silloin valmistelun alla ollutta lageria.
    Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander esitteli pari vuotta sitten yhtiön silloin valmistelun alla ollutta lageria. Kuva: Pekka Fali
    Ruoka
    4.3.202012:51
    Jukka Koivula

    Viime viikolla uutisoitiin Hartwallin päätöksestä lopettaa keskiolutvahvuisen Lapin Kullan valmistaminen.

    Tornion Panimo Oy on ilmoittanut kuitenkin palauttavansa alkuperäisen 1960-luvun version Lapparin keskiolutreseptistä tuotantoon.

    "Tällä paikalla on ollut panimo vuodesta 1873. Lapin Kulta kehitettiin täällä ja reseptin kehittäjänä tunnettu panimomestari työskentelee kanssamme. Tällaisessa tilanteessa on suoranainen velvollisuutemme pelastaa ikoninen klassikko-olut", Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander perustelee päätöstä.

    Lapin Kulta kehitettiin Torniossa ja kehittämistyössä keskeisessä roolissa ollut panimomestari, 83-vuotias  Leo Andelin toimii nykyään itsenäisen Tornion Panimo Oy:n neuvonantajana.

    Koska Lapin Kulta on Hartwallin omistama tavaramerkki, Tornion Panimo palauttaa tuotantoon alkuperäisen 1960-luvun kolmosoluen reseptin Original Lapland Lager-nimisenä. Oluen vahvuus tulee olemaan 4,7 prosenttia ja pakkaus 0,33 litran tölkki.

    "Lapin vesi, kotimainen täysmallas, aidot humalat sekä perinteinen, lähes kahden kuukauden käymisprosessi antavat alkuperäiseen Lappariin runsaasti makua myös matalammalla alkoholiprosentilla", Andelin avaa klassikkoreseptin saloja. 

    "Olemme saaneet kuluttajilta kyselyjä miedommasta versiosta ja Hartwallin päätöksen myötä kysyntä on lisääntynyt. Tuommekin 4,7-prosenttisen pikkutölkin markkinoille jo tulevaksi kesäksi", Kostiander lupaa.

    Lue lisää:

    Legendaarisen saunakaljan taru tuli tiensä päähän – TalSa: Lapin Kulta -kolmosoluen valmistus on lopetettu

    Artikkelin aiheet
    Tornion Panimo
    Lapin Kulta
    Original Lapland Lager
    olut
    reseptin palautus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset