• Luovuin pinnoitetuista pannuista – ja se teki minusta paremman kokin ja ihmisen

    Ruostumattomalla teräspannulla elämä hymyilee, kunhan paistamista malttaa opetella. Sijoitus on elinikäinen.
    Teelusikallinen vettä kiertää paistovalmiissa pannussa kuin elohopea kaukalossa. Kolme vuotta kotikokkaamista ei tästä paistinpannusta näy.
    Teelusikallinen vettä kiertää paistovalmiissa pannussa kuin elohopea kaukalossa. Kolme vuotta kotikokkaamista ei tästä paistinpannusta näy. Kuva: Taneli Laine
    Ruoka|Ruoka
    3.8.202409:00
    Kolumni
    Taneli Laine

    Lensin pesästä 13 vuotta sitten. Sittemmin viidessä eri asunnossa ovat mukanani kulkeneet sama televisio, parivuode, imuri ja astiasto.

    On ihanaa, kun joku tavara kestää aikaa.

    Paistinpannuja ostin ensimmäisen kymmenen vuoden aikana neljä tai viisi. Kaikki olivat pinnoitettuja ja lyhytikäisiä. Ahkerassa käytössä pinta kestää vain aikansa.

    Naarmuuntunut tai väriä vaihtanut pannu kuuluukin hävittää. Lämmitettävä ruoanlaittoväline on valeltu myrkyllisillä yhdisteillä, jotka liiasta lämmittämisestä tai tiskaamisen naarmuista saattavat vuotaa ruokaan.

    Vaikka pannu kestää vain pari kesää, tarttumattomat kemikaalit sen pinnassa ovat ikuisia.

    Lopulta ymmärsin muuttaa jotain. Ostin ruostumattomasta teräksestä prässätyn paistinpannun, enkä yhteisten vuosiemme jälkeen voisi olla onnellisempi.

    Alkuvaikeuksia toki oli. Tottumus käski kaataa tilkan vettä vielä kylmään kasariin ja sulloa kanaviilokki heti perään. Katastrofi.

    Vaan lopulta aika ja aksentilla puhuva Youtube-kokki opettivat oikeille tavoille: tyhjä pannu lämpimäksi, öljyä pannuun, rasva kuumaksi ja ruoka päälle. Viimeinen ohje on antaa sen ruoan olla!

    Varsinkaan lihaa tai kalaa ei pidä kärsimättömänä sörkkiä. Paistopala irtoaa sopivan lämpöisestä pannusta hetken kuluttua itsestään.

    Lämpötilan opettelussa alkuun auttaa vesitilkka: teelusikallinen vettä haihtuu vielä liian kylmältä pannulta kuin kiukaalta. Oikeassa lämmössä vesi jää lasin tai elohopean näköisenä helmenä kiertämään pannua.

    Opettelun jälkeen teräksellä paistuvat letut ja kananmunatkin. Pohjaan jää joskus vain väriä, toisinaan enemmän, harvoin epäonnistuessa puoli ruokaa. Kaiken saa onneksi huoletta tiskata vaikka teräsvillalla.

    Pannu näyttää yhä kuin uudelta ja jokainen paistopinta ravintolatasoiselta. Mikä parasta, uutta kemikaalipannua ei tarvitse ostaa enää koskaan.

    Lisää aiheesta
    • Lätyt ovat kiireisen kesäpäivän pelastut.

      Ruoka | Trendikäs ja tuttu kesäherkku, joka voi pelastaa kiireisen päivän

    • Salaattiin voi laittaa kaikkea, mitä kaapista löytyy.

      Ruoka | Kesällä voi kokata joka päivä uutta notkumatta hellan kulmalla ja käymättä kaupassa

    • Louhisaaren juoma on saanut nimensä Mannerheimin synnyinkartanon mukaan. Se tunnetaan myös nimellä Marskin sima tai marsalkka.

      Ruoka | Mannerheimin isoäidin reseptillä tehty juoma on kesäjuomien aatelia – pääainesosa löytyy monen kotipihasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle