• Leipuri ryhtyi lihantuottajaksi rakkaudesta eläimiin, lehmien katse vei sydämen: ”Raha on suurin haaste”

    Maatilan kolmessa isossa pihatossa ammuu noin 160 limousine-emolehmää ja yhteensä noin tuhat lihanautaa.
    Tilaajalle
    Tuula Kukkola-Räinä ja Heikki Räinä haluavat tuottaa lähiruokaa Pohjois-Suomessa. Heillä on 160 Limousine-rotuista emolehmää.
    Tuula Kukkola-Räinä ja Heikki Räinä haluavat tuottaa lähiruokaa Pohjois-Suomessa. Heillä on 160 Limousine-rotuista emolehmää. Kuva: Timo Heikkala
    Ruoka|Ruoka
    17.11.202220:37
    Riitta Mustonen
    Muhos

    Kun Heikki Räinä kulkee pihaton leveää keskikäytävää pitkin, lehmät kurottavat häntä kohti. Mies lepertelee eläimille kuin pienille lapsille. ”Isi antaa teille ruokaa, nii-in.”

    Kaikesta näkee, että Räinä nauttii eläinten kanssa touhuamisesta. ”Nauta tykkää, että sille puhhuu koko ajan tasaisella äänellä. Se näkkee, ettei ole mikkään uhka, kun isi tulloo.”

    Räinä osti Viskaalin tilan Viking Geneticsiltä vuonna 2011 ja on siitä asti kehittänyt sitä kokonaisuudeksi, missä lihaa tuotetaan niin, että koko ketju on omissa käsissä.

    ”Me halutaan, että eläimet saavat hyvän elämän. Mutta se on fakta, että kasvatan eläimiä ruuaksi. Rakastan lehmiä, ja sitten minä tapan ne”, Räinä murjaisee, katsoo silmiin ja hymyilee leveästi.

    Räinä ihastui eläimiin Yhdysvalloissa Iowassa, missä hän oli nuorena poikana vaihto-oppilaana. Siellä oli hevosia, mutta niitä enemmän Räinä on tykästynyt lehmiin. ”Näillä on hyvä katse ja nämä kuuntelee.”

    Tänäänkin Räinä on ajanut kotoa Kempeleestä tilalleen Muhokselle aamukuudelta. Maatilan kolmessa isossa pihatossa ammuu noin 160 limousine-emolehmää ja yhteensä noin tuhat lihanautaa. Ne ovat sekä omia vasikoita että muualta ostettuja ternejä eli vieroituksen jälkeen kasvatettavaksi tulleita.

    Viskaalissa on lisäksi oma teurastamo ja lihakauppa. Lihaa ja lihajalosteita myydään myös Pohjois-Suomen kauppoihin ja ravintoloille. Maatilalla on viisi työntekijää ja yrityksessä lisäksi parikymmentä.

    Alunperin ja edelleenkin Heikki Räinä on leipuri. Räinän isä Antero perusti Ouluun vuonna 1958 Pulla-Pirtin, jota Heikki nykyisin pyörittää veljensä kanssa. Pulla-Pirtti työllistää kaikkiaan 150 henkeä.

    Maatalouteen Räinä on tähän asti kirjaimellisesti leiponut rahaa.

    ”Raha on suurin haaste, että tästä jäisi jotakin viivan alle. Jos ei olisi suhtkoht vahvaa taustaa, niin liian haastavaa olisi ollut, vaikka itse työstä tykkäänkin.”

    Parasta kymmenessä vuodessa Räinän mielestä ovat olleet lehmät ja vasikat. ”Näitten kanssa touhuaminen on ihanaa, kaikki muu on yhtä tuskaa”, hän puuskahtaa.

    Tsekkiläinen Tomas Kocis teurastaa Viskaalissa myös hevosia.
    Tsekkiläinen Tomas Kocis teurastaa Viskaalissa myös hevosia. Kuva: Timo Heikkala

    Kannattavuuden lisäksi haastetta on tuonut asenteiden muuttuminen ja niin sanottu lihapuhe. Se on käynyt suorastaan raskaaksi, varsinkin vaimo-Tuulalle, joka työskenteli aiemmin mainos- ja viestintäalalla.

    ”Pahin puhe alkoi viitisen vuotta sitten. Aluksi se ahdisti. Mutta korona-ajan jälkeen ymmärsin, kuinka tärkeitä toimijoita me olemme. Kun oikeasti tiedän hiilipäästöistä ja tuotannosta, koko keskustelu tuntuu aavistuksen naurettavalta”, Tuula Kukkola-Räinä huokaa.

    Kukkola-Räinän mielestä lihantuotanto on saanut suhteettoman ison tilan ilmastokeskustelussa. ”Se johtuu siitä, että tavallisen 35-vuotiaan mainosalalla työskentelevän naisen on hirveän helppo luopua punaisesta lihasta, kun se on vielä trendikästä ja niin tuntee olevansa parempi ihminen.”

    Kukkola-Räinän oma ruokavalio ei ole muuttunut lihantuottajaksi ryhtymisen myötä miksikään. ”Lihaa tulee syötyä ehkä vähän enemmän kuin ennen, mutta suurin osa lautasesta täytetään yhä kasviksilla. Eikä lihaa tarvitse syödä joka päivä, jolloin määrällä ei ole vaikutusta edes terveyteen.”

    Kaikkien suomalaisten ryhtymistä vegaaneiksi Kukkola-Räinä pitää kuolleena ajatuksena. ”Silloin suuri osa ruuasta jouduttaisiin tuomaan ulkomailta. Täällä pohjoisessa viljan ja palkokasvien viljely on niin epävarmaa.”

    Kukkola-Räinän mielestä lihasta pitäisi puhua yhtenä ruuan raaka-aineena muiden joukossa ja myös osana suomalaista ruokaperinnettä ja ruokaturvaa. Hän peräänkuuluttaa keskusteluun suhteellisuudentajua.

    ”On iso ero eri maiden lihantuotantojen välillä. Suomessa punaisen lihan hiilijalanjälkeä pienennetään koko ajan.”

    Viskaalissa on rakennettu koko ajan lisää. Sähköä saadaan aurinkopaneleista ja rakenteilla on biokaasulaitos. Tavoitteena on päästä täyteen kiertotalouteen.
    Viskaalissa on rakennettu koko ajan lisää. Sähköä saadaan aurinkopaneleista ja rakenteilla on biokaasulaitos. Tavoitteena on päästä täyteen kiertotalouteen. Kuva: Timo Heikkala

    Viskaalissakin rakennetaan parhaillaan biokaasulaitosta ja parannetaan peltoja. Rehuseoksia kehitetään niin, että lehmien metaanipäästöt vähenisivät. Ruuantuotannossa pyritään täyteen kiertotalouteen.

    Kukkola-Räinä kehottaa muistamaan myös Suomen ruokahistoriaa. Kun Suomeen rakennettiin rautatietä, Kainuu jäi katveeseen ja sinne iskivät nälkävuodet, kun ilmaston ja maaperän takia oma sato jäi saamatta.

    ”Nykyinen karjantuotanto on keskittynyt pohjoiseen, ja täällä pelloilta korjataan ainakin kaksi rehusatoa vuodessa. Meillä on maata ja vettä, ja jos ei olisi eläintuotantoa, niin olisi aika kurjaa. Riistaa ei kaikille riittäisi.”

    Viskaalissa viljellään noin 400 hehtaarilla heinää lehmien rehuksi. ”Vaikka kuinka pistäisi salaatinkastiketta heinän päälle, niin ei se ihmisille maistu”, Heikki Räinäkin heittää.

    Viskaalin tila, teurastamo ja lihakauppa sijaitsevat Muhoksen Reininperällä.
    Viskaalin tila, teurastamo ja lihakauppa sijaitsevat Muhoksen Reininperällä. Kuva: Timo Heikkala

    Mullitilallinen, leipuri, maanviljelijä, isäntä – näitä titteleitä Heikki Räinä suostuu itsestään käyttämään. Talonpoika-sanaa hän vierastaa, onhan hän ostanut tilan rahalla eikä perinyt.

    ”Varsinkin, kun on tullista tullut, niin on ollut vähän haastetta.”

    Tullista tullut tarkoittaa Oulun murteella ulkopuolista eli ennen vanhaan kaupunkitullin kautta paikkakunnalle tullutta.

    ”Tullista tulleelle maataloudessa on tympeetä hirvittävä byrokratia. Vaikka olen myös leipuriyrittäjä, niin tässä on kolminkertainen byrokratia siihen verrattuna. Aivan älytön!” Räinä manaa. Hän arvelee, että oikeat talonpojat eivät edes ymmärrä, kuinka heitä vedätetään.

    Räinä on kokeillut Viskaalissa myös teurastajan hommaa, mutta ikänsä leipomon lämpimässä työskennellyttä viiden asteen viileydessä työskentely ei viehättänyt.

    ”Heikki kehui, kun tavattiin, ettei tarvitse pitkiä kalsareita. No, nyt sillä on leipomossakin pitkät kalsarit”, vaimo nauraa.

    Räinät ovat kehittäneet Viskaalin tilaa nyt reilut kymmenen vuotta. Pari kertaa vuodessa he pyrkivät pitämään viikon loman ja joskus tekevät kaupunkivisiitin. Syötteen mökille vaimo vetää miehen, kun tämä alkaa näyttää liian väsyneeltä.

    ”Heikki on työnarkomaani toisessa polvessa. Appiukko Antero kävi kerran lomalla ja sanoi, että ei ikinä enää", Tuula virnistää.

    Heikki Räinä vetoaa viranomaisiin, jotka ovat katsoneet, että hän ei ansaitse lomaa, koska tekee liian vähän töitä karjan parissa. Mutta mies myöntää, että tässä iässä hän kaipaa joskus ihan totaalista lepolomaa.

    ”Täällä maatilalla tulee noin 12 000 askelta päivässä. Normaalisti herään viideltä, olen kuudelta täällä ja lähden 11:ltä pois. Paperityöt alkavat vasta sen jälkeen.”

    Heikki Räinä on nyt 58-vuotias. Perheessä on kaksi aikuista lasta, tyttö ja poika, jotka kumpikin työskentelevät perheen yrityksessä.

    Heikki sanoo tulevaisuuden haaveensa olevan periyttää yritys velattomana lapsille.

    ”Lapset saavat toki tehdä elämässään, mitä haluavat, mutta minulla ei ole ollut tylsää eikä ole tarvinnut miettiä elämän tarkoitusta. Eläimet on ykkönen, asiakkaat kakkonen”, hän listaa.

    Myös Tuula on tykästynyt eläinten kanssa toimimiseen, vaikka kannattavuuden kanssa taistelu aiheuttaakin tuskaa.

    ”Heti kun saa pöydänjalat kuntoon, niin aina joku niistä pettää alta, syistä, joihin ei edes itse voi vaikuttaa, kuten Ukrainan kriisi. Me ollaan pumpattu tähän mahdottomasti rahaa ja naurettu, että itse tässä sinnitellään ja lapset saa nauttia hedelmät.”

    Omia tulevaisuuden unelmia Tuula ei ole ehtinyt ajatella. ”On ollut sellaista turbulenssia, että hyvä kun on hengissä. Ihanaa on se, että pääsen tänä syksynä nonnaksi ja Heikistä tulee pappa, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy.”

    Viskaalin tila

    Maatila, teurastamo, lihanjalostamo ja lihakauppa Muhoksella.

    Isäntäpari Heikki Räinä ja Tuula Kukkola-Räinä. Tilan omistaa Heikki Räinä, joka omistaa myös Pulla-Pirtti Oy:n veljensä kanssa.

    Työllistää noin 25 henkeä.

    160 Limousin-emolehmää ja noin tuhat lihanautaa.

    Nurmirehua noin 450 hehtaarin alalta, josta omaa peltoa 230 hehtaaria

    Teurastaa ja jalostaa nautaa, hevosta ja lammasta. Ostaa porsaanlihaa lihajalosteisiin.

    Myy tuotteita suoraan omassa lihakaupassa sekä Pohjois-Suomen kaupoissa ja ravintoloissa.

    Artikkelin aiheet
    Heikki Räinä
    lihantuotanto
    maatila
    kiertotalous
    Pohjois-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle