• Valion harjakattoiset tölkit muuttuvat kasvipohjaisiksi

    Kasvipohjaisen pakkauksen hiilijalanjälki on Valion mukaan yli puolet tavallista pakkausta pienempi.
    Valio muistuttaa, että uusiutuva pakkaus ei ole biohajoava.
    Valio muistuttaa, että uusiutuva pakkaus ei ole biohajoava. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    12.10.201710:22
    Matti Tuominen

    Kaikki Valion harjakattoiset maito-, piimä-, jogurtti- ja kermapakkaukset valmistetaan kokonaan kasvipohjaisista materiaaleista ensi vuoden loppuun mennessä, Valio kertoi keskiviikkona tiedotteessa.

    Kasvipohjaisen pakkauksen hiilijalanjälki on yhtiön mukaan yli puolet tavallista pakkausta pienempi.

    "Olemme sitoutuneet tarjoamaan kuluttajille meijerialan vastuullisimmat pakkausratkaisut maailmassa", pakkausteknologiapäällikkö Tanja Virtanen-Leppä perustelee tiedotteessa.

    Tölkin aihio valmistetaan kartongista, joka syntyy puukuidusta.

    Kartonkimateriaalissa on myös ohuita muovikerroksia, jotka tekevät pakkauksesta nestetiiviin. Muovikerrokset valmistetaan uusiutuvasta, kasvipohjaisesta muovista. Myös pakkausten korkit ja niiden kaulaosat on valmistettu vastaavasta materiaalista.

    Käytännössä ero niin sanottuun perinteiseen tölkkiin on siis se, että tölkin muovia ei ole valmistettu perinteiseen tapaan öljyn johdannaisista vaan sokeriruokoteollisuuden sivuvirtana muodostuvasta kasvietanolista.

    Kokonaan kasvipohjaisten pakkausten käyttöominaisuudet säilyvät ennallaan.

    Pakkaukset kierrätetään samalla tavalla kuin nestekartonkipakkaukset yleensäkin. Pakkaus tulee siis huuhdella, kuivata, litistää ja pakata ja viedä sen jälkeen kartonkikeräysastiaan. Jos tölkissä on korkki, sen voi jättää paikoilleen tai halutessaan irrottaa ja kierrättää erikseen muovina.

    Valio muistuttaa, että uusiutuva pakkaus ei ole biohajoava.

    Kasvipohjaisiin pakkauksiin siirtyy vuositasolla 250 miljoonaa tölkkiä. Yhtiön arvion mukaan pakkauksista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vähenevät 3 140 tonnia vuodessa.

    Kasvipohjaisista materiaaleista valmistetut tölkkien kartonki tulee muiden tölkkien tapaan Stora Enson Imatran tehtaalta. Pakkauksen valmistaa Tetra Pak Imatran tehtaallaan.

    Valio otti ensimmäisenä maailmassa kokonaan kasvipohjaisesta, uusiutuvasta materiaalista valmistetut maitotölkit käyttöön luomumaidoissa jo vuonna 2015.

    Myös kilpailija Arla kertoi viime viikolla siirtyvänsä luomumaidossa uusiutuviin, ympäristöä säästäviin pakkausmateriaaleihin. Niiden ruskea väri suojaa yhtiön mukaan perinteistä valkaistua pintaa paremmin maitoa valolta.

    Artikkelin aiheet
    Valio
    kasvipohjainen pakkaus
    hiilijalanjälki
    Tetra Pak
    kierrätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta