• IS: Piltti-lastenruokapurkeista on löytynyt lasinsiruja

    Lasten äidit löysivät Piltti-lastenruokapurkeista lasinsiruja. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
    Pilttiä valmistavan Nestlén mukaan tarvetta tuotteen takaisinvedolle ei ole.
    Pilttiä valmistavan Nestlén mukaan tarvetta tuotteen takaisinvedolle ei ole. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    15.8.202318:46
    Joonas Kananen

    Ilta-Sanomat kertoo äidistä, joka löysi Piltin Kasvis-kinkkuherkku -nimisestä valmissoseesta lasinsiruja. Sekä äiti että seitsenkuinen lapsi ehtivät syödä sitä ennen kuin huomasivat lasinsirut soseen joukossa.

    Äiti hakeutui vauvan kanssa päivystykseen. Siellä heitä kehotettiin seurailemaan tilannetta ja vointia.

    Äidin reklamaation jälkeen soseen valmistanut yhtiö tarttui nopeasti asiaan. Sose lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi samoin kuin epäillyt lasinsirut.

    Ilta-Sanomat kertoo myös toisesta vastaavasta tapauksesta, josta uutisoi alun perin Turun Sanomat. Turun Sanomien uutisoimassa tapauksessa oli kyse Piltin Punaposki-soseesta.

    Pilttiä valmistavan Nestlén viestintäpäällikkö vahvisti Ilta-Sanomille yhtiön saaneen reklamaation tuotteesta, joka kantoi samaa eränumeroa kuin lehden esiin nostama tapaus.

    Muita reklamaatiota kyseisestä tuotteesta ei ole tullut. Yhtiön edustajan mukaan tilanne onkin hallinnassa, eikä tuotteen takaisinvedolle ole tarvetta.

    Ilta-Sanomat: Lapsiaan syöttäneet äidit löysivät Piltti-purkeista lasinsiruja – näin vastaa Nestlén viestintäjohtaja

    Turun Sanomat: Porilaisäiti löysi Turussa valmistetusta Piltin hedelmäsoseesta lasinsiruja – Nestléllä tutkinnassa myös toinen tapaus

    Artikkelin aiheet
    Piltti
    Nestlé
    lastenruoka
    elintarviketurvallisuus
    reklamaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset