Aarre: Jauhosavikkaa on viljelty ruuaksi ennen pinaatin yleistymistä – Joutomailla viihtyvä savikka on ryöppäämisen jälkeen maukas ruokakasvi

Kun opetan villiyrttikursseillani jauhosavikan (Chenopodium album) tunnistamista ja käyttöä, moni hämmästelee kuullessaan, että savikkaa on viljelty ruuaksi ympäri maailmaa ennen pinaatin yleistymistä.

Revonhäntäkasveihin (Amaranthaceae) kuuluvat savikat ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Niitä on syöty jo kivikaudella. Savikat viihtyvät joutomailla, pelloilla, pihoilla, kasvimailla ja tienvarsilla.

Suomessa savikoita löytyy ainakin parikymmentä eri lajia.

Jauhosavikka on yksivuotinen ruoho, jonka koko vaihtelee kasvupaikan mukaan. Kasvimaan kupeessa kasvi saattaa venähtää jopa puolitoistametriseksi. Niukkaravinteisessa maassa pituutta voi kertyä vain kymmenen senttiä.

Jauhosavikan varsi on pysty ja monesti raidallinen ja haaroittuva. Lehdet ovat harmahtavan sinivihertävät. Hyvä tunnusmerkki on lehdissä oleva jauhomainen pinta.

Lehdet ovat muodoltaan kolmiomaiset tai vinoneliömäiset ja reunoiltaan niukka- tai tylppähampaiset. Jauhosavikan ylimmät lehdet ovat soikeita ja ehytlaitaisia. Kukat ovat pieniä ja muodostavat tähkämäisiä sykerökimppuja.

Savikat ovat ryöppäämisen jälkeen maukkaita ja ravinteikkaita villivihanneksia. Niistä voi käyttää nuoret lehdet, kukat ja siemenet. Nuoria lehtiä voi verrata maultaan pinaattiin, vanhemmiten lehtien maku muuttuu karvaaksi.

Oma ihastukseni savikoiden syömiseen juontaa juurensa Kreetalta, jonne olen vetänyt villiyrtti- ja patikkamatkoja jo parinkymmenen vuoden ajan.

Lue Aarteen jutusta, miten savikkaa syödään Kreetalla, miksi savikka pitää ryöpätä ja miten savikansiemet kannattaa hyödyntää.