• Sitran kysely paljastaa: Kasvisbuumi ei lyö läpi – liha on ja pysyy suomalaisten lautasilla

    Sitran tutkimuksen perusteella valtaosa, noin 90 prosenttia, on sekasyöjiä. Myös ruuan kotimaisuus on tärkeä arvo suomalaisille.
    Liha on säilynyt suomalaisten suosiossa.
    Liha on säilynyt suomalaisten suosiossa. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka
    6.7.201709:00
    Heidi Järvenpää

    Liha on ja pysyy suomalaisten ruokalautasilla, kertoo Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) tuore kyselytutkimus. Vastaajista 90 prosenttia ilmoitti olevansa sekasyöjiä.

    Kasvisruoka on pinnalla ja puhututtaa, mutta vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo olevansa kasvissyöjiä. Täysin vegaaneja oli ainoastaan prosentti vastaajista.

    "Tutkimuksen perusteella vegaaneja on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa", Sitran asiantuntija Liisa Lahti kertoo.

    Hänen mukaansa suomalaiset ovat melko ehdottomia ruokailutottumuksissaan. Suomalainen on joko kasvis- tai lihansyöjä. Välimuotoa ei juuri ole.

    "Suomalaiset voisivat kokeilla hivuttautumistaktiikkaa. Ruotsissa puhutaan sallivasta vastuullisuudesta, vegeturismista. Jos ottaa vaikka toisen liha- ja toisen kasvispihvin, niin jo se on ympäristöystävällisempi valinta", Lahti sanoo.

    Suomalaiset suosivat ahkerasti kotimaisia elintarvikkeita. Tutkimuksen perusteella 79 prosenttia vastaajista kertoo valitsevansa ruokakoriin kotimaista ruokaa.

    Ruokahävikin vähentämisen suhteen kyselytutkimuksen tulokset ovat positiivisia. 83 prosenttia vastaajista kertoo pyrkivänsä pienentämään ruokahävikkiä.

    "Ruokahävikki on lyönyt läpi suomalaisten keskuudessa", Lahti toteaa.

    Tutkimuksen vastaajat edustavat Suomen 18–79-vuotiasta väestöä. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi 2052 henkilöä huhtikuun aikana.

    Artikkelin aiheet
    kasvisruoka
    liha
    ruokailutottumukset
    kotimainen ruoka
    ruokahävikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset