Ennen alle kouluikäiset vuolivat makkaratikkuja puukolla, nykyään 16-vuotias saattaa saada ensimmäistä kertaa käyttöönsä kokkiveitsen – tämä näkyy alan opinnoissa

Suomalaiset ovat tottuneita syömään muutakin kuin kotona kokattua ruokaa, sillä ovathan kaikki koulua käyneet suomalaiset syöneet ilmaista kouluruokaa jo vuodesta 1948.

Ravintoloistakin tuli 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä aina vain matalamman kynnyksen paikkoja.

Ulkona syömisen mahdollistavat tietenkin ammattitaitoiset kokit, mutta kuinka suosittua kokiksi opiskelu on nykyään?

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian tiimipäällikön Sami Myöhäsen mukaan alan suosiossa on ollut vuosien varrella nähtävissä aaltoliikettä. Esimerkiksi tänä lukuvuonna ruokapalvelujen ammattitutkintojen aloituspaikkoja olisi ollut 20, mutta opinnot aloitti 12 henkeä.

”Yksi syy pieniin hakijamääriin on yksinkertaisesti siinä, että ikäluokat pienenevät”, Myöhänen pohtii.

Toinen syy on viime vuosien maailmanlaajuisissa myllerryksissä. Koronapandemia sulki ravintolat pitkäksi aikaa ja heitti hetkellisen varjon alan ylle.

Sen jälkeen alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, eikä Riveriaan ole sen jälkeen enää tullut venäläisiä opiskelijoita.

Riveriassa voi hakea opiskelemaan ruokapalvelujen ammattitutkintoa joko suurtalous- tai ravintolakokkilinjalle, ja kummaltakin linjalta valmistuu suunnilleen yhtä paljon väkeä.

Alanvalintaan vaikuttaa Myöhäsen mukaan usein vahvasti hakijan oma elämäntilanne, sillä suurtalouskokeilla on yleensä suhteellisen säännölliset työajat ja kokoaikaiset työsopimukset, kun taas ravintolatyö on usein ilta- ja viikonloppupainotteista sekä osa-aikaista.

Suurtalouspuoli saattaa siis olla helpompi valinta perheelliselle opiskelijalle, kun taas ravintolapuolelle työllistyvä saattaa arvostaa erityisesti mahdollisuutta käyttää luovuutta työssään.

Valtaosalla Riverian kokkiopiskelijoista on työpaikka valmiina jo ennen kuin opinnot edes alkavat, sillä ruokapalvelujen ammattitutkinnon suosituin suoritustapa on oppisopimuskoulutus.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että oppiminen tapahtuu suurelta osin työpaikalla.

”Etenkin monien maahanmuuttajien tarina menee niin, että he tulevat töiden perässä Suomeen, ja kun kielitaitoa on karttunut, he hakeutuvat koulutukseen”, Myöhänen kuvailee.

Ruoka, jos mikä, elää vahvasti ajassa. Tämän vuoksi myös alan opetuksen täytyy seurata aikaansa.

Myöhänen antaa esimerkin: vielä parikymmentä vuotta sitten termiä ”kestävä kehitys” ei ollut, mutta nykyään kestävä kehitys määritellään jo tutkinnon perusteissa.

Ruokapalvelujen ammattitutkinnon opiskelijoilla tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisia jokaiseen työpäivään kuuluvia toimia kuin hävikin seuraamista ja vähentämistä sekä oikeaoppista jätteiden lajittelua.

Opetuksessa on Myöhäsen mukaan viime vuosikymmeninä siirrytty opiskelijaryhmien kohtaamisesta kunkin opiskelijan yksilölliseen kohtaamiseen. Jokaisella opiskelijalla on nimittäin omat vahvuutensa, tavoitteensa ja haasteensa.

Ympäröivä maailma heijastuu myös opiskelijoihin monella tapaa. Myöhäsen mukaan nykypäivän diginatiivit nuoret opiskelijat oppivat yleensä kassakoneen käytön hetkessä, mutta esimerkiksi suullisissa vuorovaikutustilanteissa ja ryhmässä toiminen voi olla aluksi haastavaa.

Myöhänen on myös huomannut, että opintojen aluksi pitää nykyään opetella aiempaa enemmän motorisia taitoja.

”Ennenhän annettiin alle kouluikäisten vuolla makkaratikkuja puukolla, mutta nykyään 16-vuotias saattaa saada ensimmäistä kertaa kokkiveitsen käyttöönsä.”