• Samettisen tulista thairuokaa Tampereella ‒ kunpa aasialaisissa riisin tilalle saisi kotimaista ohraa tai kauraa ja lihat olisivat kotimaisia

    Olen koukussa thaikeittiöön, sillä kasviksia käytetään runsaasti, eikä ruuan keveys synny maun kustannuksella.
    Faasain annokset ovat kookkaita, värikkäitä ja maukkaita. Seuralainen kehui vuolaasti omaa ankka-annostaan.
    Faasain annokset ovat kookkaita, värikkäitä ja maukkaita. Seuralainen kehui vuolaasti omaa ankka-annostaan.  
    Ruoka|Ravintolat
    2.7.202221:12
    Arvio
    Katja Lamminen
    Tampere

    Suomalaiset ovat tottuneita Thaimaan-reissaajia, joten suut ovat tottuneet sikäläisiin makuihin ja tulisuuteen. Onneksi Suomessa asuu monin paikoin thaimaalaisia, jotka osaavat kokata autenttisia, stimuloivan värikkäitä ja makua pursuavia ruokia.

    Olen koukussa thaikeittiöön, sillä kasviksia käytetään runsaasti, eikä ruuan keveys synny maun kustannuksella. Tilaan lähes aina alkuun tulisen papaijasalaatin ja pääruuaksi punaista currya ananaksella ja tofulla. Tampereella sijaitsevassa Faasaissa curry oli liki täydellistä. Samettisen pehmeää mukavalla takapotkulla. Alkusalaatin sai käydä itse kerämässä noutopöydästä, jossa oli laaja skaala vihanneksia, oliiveja, fetaa, tonnikalaa, siemeniä ja pähkinöitä sekä muuta ruokaisaa.

    Aasialaisten ruokien ystävänä jatkuva riisin syöminen tosin hirvittää. Kunpa osa ravintoloista alkaisi tarjota sen vaihtoehtona kotimaista kauraa tai ohraa. Etnisissä ravintoloissa myös lihojen alkuperä jättää toivomisen varaa. Faasaissa vain possu oli ruokalistan mukaan suomalaista.

    Faasai, Koskikatu 7, 33100 Tampere

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset