• Helteet kypsyttivät kotimaiset mansikat juhannuspöytiin

    Mansikka kypsyy tänä vuonna aikaisin. Lämmin alkukesä on vauhdittanut mansikan satokauden alkua runsaalla viikolla viime vuosiin verrattuna.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    17.6.201317:44
    MT toimitus

    Myynnissä on jo jonkin aikaa ollut harsojen suojissa kypsyneitä mansikoita. Täysi satokausi alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla, kerrotaan Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta. Kausi jää lyhyeksi, mikäli säät pysyvät lämpiminä.

    Normaalisti satokausi alkaa maan eteläosissa runsaan viikon muuta maata aikaisemmin, mutta tänä vuonna ero on vain muutamia päiviä. Sisämaassa on ollut alkukesällä helteisempää kuin rannikkoalueilla.

    Sadosta odotetaan tässä vaiheessa laadultaan hyvää. Aurinko on kypsyttänyt mansikat makeiksi ja aromikkaiksi.

    Helteiset säät ehtivät nipistää satotoiveita sen verran, että aivan normaaliin satomäärään ei ylletä. Mansikkaa ennustetaan kypsyvän tänä vuonna noin 10–12 miljoonaa kiloa.

    EU:n määräysten mukaan mansikan alkuperämaa pitää olla selvästi esillä jokaisella myyntipaikalla joko marjalaatikossa tai tuotteen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi laatikoissa tulee olla viljelijän tai pakkaajan nimi ja osoite. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan epätarkkuudet alkuperämaan ilmoittamisessa ovat tyypillisiä alkusadon aikaan.

    Mansikan suoramyynti- ja itsepoimintatilat

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    satokausi
    helle
    juhannus
    kotimainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset