• Kotimaisuuden ja vastuullisuuden suosiminen ohjaavat suomalaisten kulutusta, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta

    Suomalaiset pyrkivät suosimaan kotimaista tuotteita ja yrityksiä aina kun mahdollista.
    Kiinnostus kotimaisten ja vastuullisten tuotteiden ostamiseen johtuu globaalin taloustilanteen epävarmuudesta ja Venäjän hyökkäyssodasta.
    Kiinnostus kotimaisten ja vastuullisten tuotteiden ostamiseen johtuu globaalin taloustilanteen epävarmuudesta ja Venäjän hyökkäyssodasta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kauppa
    29.11.202210:24
    Janica Pörhönen

    Suomalaisten ostopäätöksiä ohjaavat halu tukea kotimaisuutta ja vastuullisuutta valinnoissaan. Suomalaiset uskovat vahvasti, että tulevan vuoden aikana he jatkavat kotimaisten ja vastuullisten tuotteiden ostamista, ilmenee Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella elokuussa teettämästä tutkimuksesta. Kyselyyn vastasi yhteensä 1537 osallistujaa, joista naisia oli 816 ja miehiä 721.

    ”Kuluttajien suomalaisia tuotteita ja palveluita kohtaan kokemat myönteiset asenteet muuntuivat koronan myötä myynniksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan sota nosti esille oman tuotannon tärkeyden. Myös epävarmuus taloustilanteessamme on saanut monet kuluttajat ja yritykset näkemään aiempaa tärkeämpänä suomalaisen työn aseman vahvistamisen. Tämän vuoksi Osta työtä Suomeen -päivän sanoma koetaan nyt entistäkin ajankohtaisemmaksi”, sanoo projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liiton tiedotteessa.

    Osta työtä Suomeen -päivä vietetään perjantaina 2. joulukuuta. Järjestäjänä toimii Suomalaisen Työn Liitto. Päivä osuu tärkeään ajankohtaan ennen joulusesonkia. Epävarman taloustilanteen aiheuttamat kiristykset synkentävät monien yritysten näkymiä vuoden tärkeimpänä myyntikautena.

    ”Päivän tarkoituksena onkin pysähtyä miettimään omia valintojaan ja niiden vaikutuksia, sekä mitä yksittäinen kuluttaja voi omien kykyjensä mukaisesti tehdä tukeakseen suomalaista työtä vaikeassa taloustilanteessa”, tiedotteessa avataan.

    Osta työtä Suomeen -päivään voi osallistua ostamalla kotimaista, haastamalla ystävät mukaan ja osallistumalla keskusteluun somessa käyttämällä hashtagia #OstaTyötäSuomeen.

    Sota nosti esille oman tuotannon tärkeyden.

    Suomalaisen Työn Liiton yrityspäättäjille lokakuussa tehdyssä kyselyssä kävi myös ilmi, että suurin osa yrityspäättäjistä uskoo suomalaisten yritysten siirtävän toimitusketjujaan joko Suomeen tai muualta maailmasta EU-alueelle seuraavan kolmen vuoden sisällä. Kyselyn kohderyhmänä olivat yritykset, jotka työllistävät vähintään 10 henkilöä ja siihen vastasi yhteensä 203 kohderyhmäläistä.

    ”Toimitusketjujen siirtäminen lähemmäs ja kotimaisten hankintojen lisääminen vahvistaa toimitusvarmuutta ja -sujuvuutta, helpottaa monitorointia sekä pienentää kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä. Yritykset nostivat tärkeiksi syiksi toimitusketjujen siirtämisessä myös laadun varmistamista sekä yritysten arvot. Arvopohjaisuus näyttää ohjaavan entistä enemmän hankintoja niin kuluttajien keskuudessa kuin yritysmaailmassakin”, kertoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

    Artikkelin aiheet
    kotimaisuus
    vastuullisuus
    kuluttajakäyttäytyminen
    Suomalaisen Työn Liitto
    Osta työtä Suomeen -päivä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla