• Tutkijat: Kasvisperäinen ruokavalio pelastaisi maapallon – lihateollisuus nousi takajaloilleen

    Maapallon ihmisten pitää syödä entistä vähemmän punaista lihaa, koska se paitsi kohentaa ihmisten terveyttä on ympäristön kannalta kestävää, todetaan tuoreessa kansainvälisessä raportissa.
    Naudanlihan tuotanto on jälleen joutunut luupin alle.
    Naudanlihan tuotanto on jälleen joutunut luupin alle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    19.1.201900:00
    Maija Ala-Siurua

    Meidän on syötävä nykyistä vähemmän eläinperäisten elintarvikkeita, erityisesti punaista lihaa tai muuten lapsillemme jää huonosti voiva maapallo, jonka väestöstä iso osa kärsii aliravitsemuksesta, todetaan EAT-Lancet comission tekemässä raportissa.

    Punaisen lihan kulutus pitäisi pudottaa puoleen nykyisestä. Vastaavasti kasvatetaan hedelmien, vihannesten, pähkinöiden ja palkokasvien kulutusta. Ruokavalion globaali muutos on raportin mukaan mahdolista toteuttaa vuoteen 2050 mennessä.

    EAT-Lancet comission kansainvälinen yli 30 tutkijan verkosto, joka pyrkii muodostamaan tieteellisen yksimielisyyden siitä, millainen on terveellinen ja kestävä ruokavalio.

    Lihantuottajat ja lihateollisuus eivät purematta niele raportin sisältöä. GlobaMeatNews kertoo arvostelua tulleen ainakin Britanniasta ja Yhdysvalloista.

    Britannian maatalous- ja puutarhajärjestö AHDB pitää raporttia puutteellisena. Britannian sianlihantuottajia edustava NPPC käyttää puolestaan sanoja kyseenalainen ja vastuuton.

    Yhdysvaltain lihateollisuutta edustava BMPA kuvaa raporttia tasapainottomaksi.

    AHDB toteaa muun muassa, että maito ja punainen lihan ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota ja keskeisessä roolissa maapallon väestön ruokkimisessa.

    Jos brittien pitäisi syödä nykyistä enemmän kasviksia, se kasvattaisi maan riippuvuutta tuontiruuasta.

    BMPA:n mielestä raportti kuvaa maatalous näyttäytyy staattisena alana, joka on kykenemätön olemaan mukana vähentämässä ympäristövaikutuksia. AHDB muistuttaa eläineräisen proteiinin merkityksestä ihmisten terveydelle.

    NPPC painottaa sianlihan sisältävän muun muassa ihmiselle tärkeitä vitamiineja. Järjestön mukaan Yhdysvaltojen kotieläintuotanto on yksi maailman ympäristöystävällisimmistä.

    EAT-Lancet comission raportissa nostetaan esille muitakin keinoja saavuttaa niin kutsuttu suuri ruokavalion muutos kuin kasvisten syönnin lisääminen. Muun muassa ruokahävikkiä pitäisi vähentää.

    Maatalouden ja kalastuksen ei pitäisi tuottaa vain kaloreita vaan tuottaa elintarvikkeita, jotka kohentavat ihmisten terveyttä ja tukevat ympäristön kestävyyttä.

    Lisäksi on varmistettava, että valtameristä ei pyydetä kaloja siinä määrin, että kannat pienenevät liikaa ja kalastus itsessään vaikuttaa haitallisesti ekosysteemeihin. Vesiviljelyä pitäisi laajentaa kestävästi.

    Lue myös:

    Lihan kulutus kasvaa vahvasti maailmalla – siipikarjanlihaa syödään aavistus enemmän kuin sianlihaa

    Onko juustolla todella yhtä suuri ilmastovaikutus kuin lihalla? "Riippuu lihasta ja juustosta"

    Markkinakatsaus: Kasvisbuumi ei lihankulutuksessa näy – kulutus kasvoi prosentin

    Artikkelin aiheet
    kasvisperäinen ruokavalio
    lihateollisuus
    EAT-Lancet raportti
    ympäristönkestävyys
    punainen liha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset