• Yle: Kainuulainen karkkitehdas konkurssiin

    Makeisten valmistus Kainuussa ollut jo vuosia tappiollista.
    Ruoka
    13.11.201514:18
    Juhani Reku

    Makeistehdas Namelli on tehnyt konkurssin, kertoo Ylen uutiset. Yhtiön tuotevalikoimaan ovat kuuluneet Suomussalmella valmistetut marmeladit, hedelmä-, lakritsi- ja salmiakkinapit sekä pastillit ja suklaarakeet.

    Yritys on tehnyt viime vuodet tappiota. Sillä oli viime vuonna yksitoista työntekijää.

    Yhtiön Kainuun käräjäoikeuteen jättämässä hakemuksessa todetaan, että yhtiön kassavarat ovat loppuneet ja yhtiön velat ovat liian suuret. Namellilla on vero- ja tullimaksurästejä noin 200 000 euroa.

    Verottajan ja tullin ohella Namellin suurimmat velkojat ovat Ylen mukaan Danske Bank, valtion rahoitusyhtiö Finnvera, työeläkevakuutusyhtiö sekä pakkauksia Namellille valmistanut yhtiö.

    Namelli perustettiin vuonna 1989 Vaajakoskella, mutta se muutti Kainuuseen Suomussalmelle vuonna 2000.

    Artikkelin aiheet
    Namelli
    konkurssi
    makeiset
    Kainuu
    Suomussalmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset