• Kasvisruokapäivä voi kääntyä tavoitteitaan vastaan – vaihda mieluummin täyslihamakkara halpaan lenkkiin ja sekoita papuja jauhelihaan

    Monet yhdistelmät toimivat paremmin kuin pelkkä kasvis- tai liharuoka.
    Ruoka
    15.5.202114:00
    Henrik Hohteri

    Olen kuullut, että kasvisruokapäivät herättävät kiistoja niin julkisissa keittiöissä kuin yksityiskodeissakin.

    Aikeellahan on hyvä tarkoitus: lisätä terveellisen ja ympäristöystävällisen ruuan osuutta arjessa.

    Kasvisruualle omistettu päivä kääntyy kuitenkin tavoitteitaan vastaan, jos se koetaan ideologisena pakkosyöttönä. Joillakin kasvisruokapäivä nostaa karvat pystyyn ja mielen puolustusasemiin. Ehkä kyse on siitä, että se koetaan kieltäytymisenä: lihaa ei saa tänään syödä.

    Parempaan lopputulokseen kuin kokonaisten kasvisruokapäivien kanssa voi päästä säätämällä reseptiikkaa hienovaraisemmalla keinolla, joka tyydyttää niin uudistusmielisen kasvisideologin kuin lihajäärän tarpeet.

    Lihan osuutta ruuassa voi näet säätää luopumatta siitä kokonaan. Usein tuloksena on miellyttäviä yhdistelmiä, ja lopputulos on osiensa summaa parempi.

    Esimerkiksi pekoni ja sienet ovat upeita yhdessä. Samoin pavut ja jauheliha. Lähes millä tahansa sekoitussuhteella ruuasta tulee parempi kuin näistä aineista vain toista käyttämällä.

    Lihan säästeliäs käyttö ei ole lainkaan uusi tapa. Monissa perinteisissä ruokalajeissa lihaa on hieman höysteenä, kuten esimerkiksi hernekeitossa ja kaalilaatikossa.

    Ruokateollisuuskin tämän osaa. Suosituinta makkaraa on lenkki, jossa lihaa on alle puolet.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Artikkelin aiheet
    kasvisruokapäivä
    kasvisruoka
    liharuoka
    sekakasvisruoka
    ruokavalio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta