• Tämä vohveliannos täyttää vatsan! Yllätystuhdin lounaan salaisuus piilee Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevan tilan härkäpapupellolla

    Härkäpavun viljelyllä on Tiirinkosken tilalla pitkät perinteet.
    Jo savulohivohveliannoksen ulkonäkö herättää ruokahalun. Syötyään itse tehtyjä lounaita kotikonttorissa muutaman vuoden on kuitenkin vaikeaa olla maun suhteen täysin objektiivinen.
    Jo savulohivohveliannoksen ulkonäkö herättää ruokahalun. Syötyään itse tehtyjä lounaita kotikonttorissa muutaman vuoden on kuitenkin vaikeaa olla maun suhteen täysin objektiivinen. Kuva: Tuulikki Viilo
    Ruoka
    26.3.202222:00
    Tuulikki Viilo

    Jos vatsansa haluaa täyteen, yksi ainoa vohveli ei kuulosta siihen riittävältä evältä. Joskus on kuitenkin mukava olla väärässä.

    Tiirinkosken tilan yhteydessä sijaitseva Tiirinkosken tehdas kahviloineen on suosittu kesäkohde, mutta talvipäivänäkin väkeä riittää.

    Parasta antia lounasaikaan ovat suolaiset vohvelit. Listalta löytyy myös gluteeniton ja maidoton vaihtoehto.

    Suosituin on savulohivohveli, jonka täytteenä on lohen lisäksi esimerkiksi avokadoa, mozzarellaa, punasipulia ja retiisiä.

    Vinegrette-kastike on raikas, mutta jää silti hieman paitsioon savulohen suolaisuuden rinnalla. Kokonaisuus on maukas ja yllättävän tuhti.

    Täyttävyyden salaisuus voi piillä tilan omaa härkäpapua sisältävässä vohvelitaikinassa. Härkäpavun viljelyllä on Tiirinkosken tilalla pitkät perinteet.

    Kahvilan yhteydessä olevasta puodista saa härkäpavun lisäksi ostettua muun muassa tilan omien lampaiden ja ylämaankarjan lihaa. Kahvilan sijainti putiikin yhteydessä on lompakolle riskialtis ratkaisu.

    Lounaan ohessa ehdin iskeä silmäni ahvenanmaanlampaan taljaan.

    Jälkiruuat jatkavat vahvasti samalla teemalla. Makea härkäpapuvohveli jäätelön kera jää kuitenkin tällä kertaa maistamatta, sillä toisen vohvelin jälkeen tarvitsisi todennäköisesti jo sulattelevat kauneusunet ennen kotimatkaa.

    Tiirinkosken tehdas, Haantie 5, 13500 Hämeenlinna. Avoinna ti–pe klo 11–18, la 11–17 ja su 12–17

    Artikkelin aiheet
    vohveli
    Tiirinkosken tila
    härkäpapu
    Hämeenlinna
    kahvila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset