Suomessa kuten muuallakin tehdään hartiavoimin töitä ruuantuotannon ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Kestävä, toimiva ja kansanterveyttä edistävä ruokajärjestelmä on myös osa kokonaisturvallisuutta.
Ruokajärjestelmän muuttamisella kestävämmäksi eli ruokamurroksella on kiire, mutta muutosta suunniteltaessa ei voida seurata vain ilmastopäästöjä. Tällöin vaarana olisi se, että muutokset ratkovat päästöhaasteita mutta luovat samalla uusia ongelmia, kuten taloudellista tai sosiaalista eriarvoisuutta.
Epäreiluin vaihtoehto on kuitenkin tekemättä jätetty ruokamurros.
Turvepeltojen käyttömuutokseen tarvitaan monipuolisia, alueelliset erot huomioivia ohjauskeinoja.
Turvepeltojen käyttömuutoksiin liittyy merkittäviä reiluuskysymyksiä.
Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että mahdollisuudet toimeentuloon ja elämiseen eri alueilla turvataan.
Myös viljelijöiden erilaiset muutosvalmiudet tulee huomioida. Viljelijät samallakin alueella voivat olla hyvin eri asemassa riippuen turvepeltojen suhteellisesta osuudesta ja tuotantoon viime vuosina tehdyistä investoinneista.
Ratkaisuissa on huomioitava yksilöiden toimeentuloturva ja maatalouden säilyttäminen toimeentulon lähteenä siellä, missä sitä tulevaisuudessa ilmastoviisaasti harjoitetaan.
Turvepeltojen käyttömuutokseen tarvitaan monipuolisia, alueelliset erot huomioivia ohjauskeinoja, uusia kannustimia viljelijöille sekä tukea uusiin innovaatioihin. Koska nykyinen tukijärjestelmä kannustaa turvemaiden pitämistä viljelyssä, tarvitaan turvepeltojen viljelystä ja vastaavista tuista luopuville tulonmenetysten korvausta. Esimerkiksi määräaikainen tuki turvemaan viljelystä luopumiselle antaisi viljelijälle mahdollisuuden sopeutua tulonmenetykseen ja muuttaa tilan toimintaa.
Turvepeltojen käyttömuutos voidaan aloittaa heikompituottoisilla turvepelloilla Etelä-Suomessa, jossa turvemaiden merkitys toimeentulolle on vähäisempi.
Päästövähennysten rahoituksessa yksityisellä sektorilla voisi olla nykyistä selkeämpi rooli, mikä laajentaisi vastuuta ruokajärjestelmän toimijoiden kesken.
On pidettävä huoli, että myös tuottajat saavat osuutensa uusista innovaatioista.
Reiluuskysymyksiä liittyy myös ruokavaliomuutoksiin. Kasvi- ja kalapainotteinen ruokavalio edistää kansanterveyttä ja se tulisikin tehdä saavutettavammaksi kaikille.
Yksittäisten tuoteinnovaatioiden lisäksi kasvipohjaisten arvoketjujen kehittämiseen tarvitaan kokonaisvaltaista otetta. On pidettävä huoli, että myös tuottajat saavat osuutensa uusista innovaatioista.
Valtio voi osallistua kotimaisten arvoketjujen monipuolistamiseen esimerkiksi tutkimus- kehitys- ja innovaatiorahoituksella ja julkisia hankintoja suuntaamalla.
Suomi voi toimia suunnannäyttäjänä siirtymisessä kohti ekologisesti kestävää, kansanterveyttä edistävää ja oikeudenmukaista ruokajärjestelmää.
Keskustelu ruokasektorilla tarvittavista ilmastotoimista ajautuu helposti yhden, juuri pinnalla olevan asian tarkasteluksi. Ruokapuheen monipuolistaminen on avainasemassa ruokamurrokseen liittyvien vastakkainasettelujen purkamiseksi.
Oikeudenmukainen siirtymä ilmastokestävään ja monimuotoisuutta suojelevaan ruokajärjestelmään voi tapahtua vain, jos ymmärrämme, miten ruokajärjestelmä toimii kokonaisuutena ja miten asiat vaikuttavat toisiinsa.
Ruokajärjestelmää ja sen oikeudenmukaisuuskysymyksiä tutkitaan jo monien tieteenalojen yhteistyönä sen varmistamiseksi, että katsontakanta on riittävän laaja ja ettei esitettäviin ratkaisuihin liitetä sellaisia vaatimuksia, joissa ihmisoikeuksia tai luonnon hyvinvointia ei ole huomioitu.
Suomi voi toimia suunnannäyttäjänä siirtymisessä kohti ekologisesti kestävää, kansanterveyttä edistävää ja oikeudenmukaista ruokajärjestelmää.
Yhdessä valmisteltu kestävän ruokajärjestelmän strategia antaisi päätöksentekijöille hyvän pohjan linjata ruokamurroksen edellyttämiä toimenpiteitä kokonaiskuvaa halliten. Eri skenaarioiden monipuolinen ja osallistava tarkastelu eri arvoketjujen ja alueiden välillä auttaa suuntaamaan resurssit ja toimet vaikuttavasti.
Minna Kaljonen
tutkimusprofessori
Suomen ympäristökeskus
Teea Kortetmäki
yliopistotutkija
Jyväskylän yliopisto
Jyrki Niemi
tutkimusprofessori
Luonnonvarakeskus
Laura Paalanen
erikoistutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Marjatta Selänniemi
vanhempi asiantuntija
E2 Tutkimus
Just food - Reilu ruokamurros -tutkimuskonsortion tutkijoita