• Apetitin tulos painui pakkaselle

    Kalatuotteet ja Sucros painoivat Apetitin tuloksen kolmannella neljänneksellä selvästi viime vuotta heikommaksi. Yhtiö ennustaa koko vuoden tuloksen jäävän tavoitellusta viljamarkkinoiden vaikeuksien vuoksi.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    6.11.201415:53
    MT toimitus

    Toimitusjohtaja Veijo Meriläisen mukaan Apetitin tulosta painoivat kalatuoteryhmän heikko kannattavuus ja Apetitin osaksi omistaman Sucroksen tulososuuden pienentyminen. Ruokaliiketoiminnan pakasteryhmässä kannattavuus oli hyvä.

    Yhtiön tulos ennen veroja painui 11 miljoonaa euroa tappiolle kolmannella neljänneksellä. Viime vuonna vastaavaan aikaan se oli voitollinen 2,7 miljoonaa. Apetitin liikevaihto jäi 77 miljoonaan euroon, mikä oli selvästi viime vuotta heikompi.

    Apetit arvioi tiedotteessaan, että myös sen koko vuoden liiketulos ilman kertaeriä jää merkittävästi viime vuotta heikommaksi. Myös liikevaihto laskee vertailukaudesta, koska viljojen hinnat ovat olleet maailmanmarkkinoilla matalalla ja viljakaupan toimitusmäärät ovat myös pudonneet.

    Öljykasvituotteissa on tiedotteen mukaan mennyt mukavasti. Samoin pakasteiden kannattavuus on kehittynyt hyvin, mutta ruokaliiketoimintaa painoivat alas erityisesti alaskirjaukset, joita tehtiin Ruotsin ja Norjan kala- ja tuoretuotteiden tuoteryhmissä.

    Apetitilla on menossa tämän ja ensi vuoden kestävä kehitysohjelma. Ruokaliiketoiminnassa parannetaan kannattavuutta muuttamalla hankinnan, tilaus-toimitusketjun ja myynnin toimintatapoja sekä rakenteita. Tavoitteena on saavuttaa vuositason kustannuksissa 4,5 miljoonan euron pienennys.

    Tiedotteessa kerrotaan myös, että uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Juha Vanhainen aloittaa maaliskuun puolivälissä.

    Artikkelin aiheet
    Apetit
    Sucros
    tulos
    viljamarkkinat
    ruokaliiketoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset