Äiti salakuljetti taikinajuuren Amerikkaan, kun tytär halusi oppia piirakantekoon – Katja Roivas rakastui perinneleivonnaiseen, perusti alan yrityksen ja opettaa nyt Suomessa muita

Kun Katja Roivas eli vielä lapsuudenkodissaan Joutsenossa Etelä-Karjalassa, hänen ympärillään oli niin paljon piirakantekijöitä, ettei hänen itsensä tarvinnut tarttua pulikkaan. Aikuisena hän muutti miehensä työn takia kolmeksi vuodeksi Chicagoon ja alkoi kaivata kotoisia leivonnaisia, ruisleipää ja piirakoita.

”Ajattelin, että nyt mie rupean tekemään itsekin. Äiti salakuljetti sinne elävän taikinajuuren, ja luomukaupasta löysin ruisjauhoja. Äiti opetti kädestä pitäen, miten leipää ja piirakoita tehdään,” Katja kertoo.

”Meidän suvussa on aina leivottu, sekä äidin että isän. Tehty paljon itse ja arvostettu käden taitoja. Osaksi siksi, että on oltu taitavia niin käsitöissä, leivonnassa, puutöissä kuin puutarhanhoidossa, ja osaksi siksi, kun ei ole kaikkea ollut varaa kaupasta ostaa.”

Katjan äiti on ruoka-alan ammattilainen. Hän työskenteli Joutsenossa Tapiolan emäntäkoululla emäntänä ja sittemmin ammattikoulun opettajana. Katjaa ei ruoka-ala nuorena kiinnostanut, vaan hän lähti vaatetusalalle ja suoritti siitä ylemmän korkeakoulututkinnon.

Yhdysvalloissa Katja alkoi leipoa kavereille, ja Suomeen palattuaan hän jatkoi leipomista, sillä ihmiset innostuivat käsin tehdyistä leivonnaisista. ”Olin vähän hämilläni, kun ajattelin, että eikös täällä ole ruisleipää kaupat pullollaan. Rupesin tekemään myös karjalanpiirakoita, ja kohta oltiinkin jo ravintolapäivässä ja homma paisui.”

Piirakanteossa kannattaa käyttää runsaasti jauhoja ja kaulita kuori mahdollisimman ohueksi. Kuva: Kari Salonen

Katjan määräaikainen työsuhde kädentaitojen ohjaajana Helsingissä päättyi kesällä 2020. Hän oli vuonna 2017 perustanut leivontaa varten toiminimen, ja maaliskuussa 2020 hän avasi yrityksensä nettisivut ruisjuuri.fi.

”Ajattelin, että ihanaa, nyt ruvetaan vetämään kursseja, mutta toisin kävi.” Koronan takia kurssitoiminta tyssäsi. Katja ei lamaantunut, vaan lähti rohkeasti REKO-myynteihin mukaan myymään tilausten perusteella ruisjuureen käsintehtyä leipää, karjalanpiirakoita ja muita leivonnaisia,

”Pandemia-aika on ollut otollinen, koska ihmiset haluavat ostaa paikallisilta yrittäjiltä lähellä valmistettuja tuotteita. Olen saanut paljon uusia asiakkaita”, Katja iloitsee.

Katja leipoo kaikki tuotteensa käsin kerrostaloasunnon kotikeittiössään Helsingin Pitäjänmäessä. Tila on pitänyt hyväksyttää kaupungin elintarvikeviranomaisilla.

Kuluneella viikolla Katja on leiponut neljänä päivänä. Hän toimittaa asiakkaille aina tuoreet tuotteet.

”Viikonloppuisinkin saatan aamulla paistaa piirakoita ja tietysti, jos kutsuisin ihmisiä kylään, niin leipoisin. Piirakat kuuluvat arkeen ja juhlaan.”

Pienille ryhmille Katja on pystynyt korona-aikanakin pitämään kursseja. Niillä käy kaikenikäisiä ihmisiä. Muita ennakkovaatimuksia ei ole kuin että on kiinnostunut karjalaisista perinneleivonnaisista ja haluaa tehdä itse.

”Lopputulos on aina varmasti hyvä, kun on hyvät ohjeet ja iloinen ja kokeileva mieli”, rohkaisee Katja. ”Jos lähtee tekemään itselleen armollisella asenteella eikä niin, että piirakoiden pitää heti olla tosi upeita. Maku ratkaisee, ja tässä pääsee näkemään oman kädenjäljen. Jokainen piirakka on uniikki ja leipojan itsensä näköinen.”

Sulhaspiirakat paistetaan runsaassa rasvassa pannulla. Kuva: Kari Salonen

Piirakoiden leipominen on siitä mukavaa, että siihen ei vaadita erikoisia välineitä ja raaka-aineet ovat edullisia. Tarvitaan vain piirakkapulikka, jollaisen saa marketista viidellä eurolla, pöytätilaa leipomista varten, toimiva sähköuuni ja puhdas uunipelti. Taikinaan tulee jauhoja, vettä ja suolaa. Täyte on perinteisesti joko riisi- tai ohrapuuroa tai perunasosetta.

Vaikka entisaikaan kaikissa karjalaisissa taloissa oli leivinuuni, niin Katja rohkaisee, että piirakat paistuvat hyvin tavallisessa sähköuunissakin. Katjan kiertoilmauunissa maksimisäätö on 230 astetta, ja piirakoista tulee vallan hyviä, mutta ohjeissaan Katja suosittelee 250 astetta.

Sultsinat ja sulhaspiirakat syntyvät samoista raaka-aineista kuin karjalanpiirakat, mutta ne paistetaan pannulla. Sulhaspiirakat olivat aikoinaan käteviä, kun piti saada nopeasti tarjottavaa pöytään sulhasehdokkaiden tultua kosioreissulle. Niiden täytteeksi tulee irtonaista riisiä – ”Kateltiin, osaako sulhasehdokas syödä siististi.”

”Sulhaspiirakka ei siis Karjalassa tarkoittanut pientä karjalanpiirakkaa niin kuin moni nykyisin luulee”, Katja oikaisee.

Piirakanteossa kannattaa käyttää runsaasti jauhoja ja kaulita kuori mahdollisimman ohueksi. Kuva: Kari Salonen

Perinneleivonnaisissa on monenlaisia variaatioita, sillä eri puolilla Karjalaa tai eri taloissa esimerkiksi piirakoita on tehty vähän eri mallilla ja tavalla.

Katjan mielestä kaikki tavat ovat yhtä oikein. ”On vain kiinnostavaa, että tapoja on monia.”

Muutamia niksejä kannattaa muistaa. Kun kaulii kakkaroista piirakankuoria, jauhojen kanssa ei pidä säästellä. Taikina jää herkästi kiinni joka paikkaan, ja sitten ollaan pulassa.

Taikinaan voi käyttää kolmasosan vehnäjauhoja, niin siihen tulee vähän sitkoa ja kuoret pysyvät koossa.

Piirakankuori kaulitaan mahdollisimman ohueksi. ”Sen pitäisi olla niin ohut, että kun katsoo kuoren läpi, näkyy seitsemän kirkkoa, Karjalassa sanottiin.”

Kuoren koko on makuasia. Katja tekee kämmenen kokoisia. Jos kuori on pienempi, piirakasta tulee pienempi.

”Jos menee ihan pieleen, niin aina voi aloittaa alusta ja tehdä vaikka uuden taikinan. Se ei maksa paljon.”

Leipomisessa Katjaa kiehtoo käsillä tekeminen. Kuva: Kari Salonen

Piirakantekoon kannattaa varata aikaa kolmisen tuntia. Puuron voi tehdä jo edellisenä päivänä, varsinkin perunatäytteen. Litran riisipuurosta tulee noin viisitoista piirakkaa.

Ruisjuuren piirakkakursseille ei vaadita ennakko-osaamista. 50 euron kurssi sisältää opetuksen, materiaalit ja ohjeet. ”Kaikki osallistuneet ovat onnistuneet loistavasti, keneltäkään ei ole jääneet piirakat tekemättä.”

Katjan ajatus oli, että kurssitoiminta toisi yrityksen liikevaihdosta puolet, mutta viimeiset kaksi vuotta lähes koko rahavirta on tullut tilaustuotteista. Sekin on ookoo, sillä Katjasta on ihana käydä REKO-ringeissä myymässä. ”Siellä on huikea tarjonta erilaisia tuotteita ja tuottajia ja kauppa käy kivasti.”

Sushibaarien sijaan tai rinnalle Katja toivoo Suomeen piirakkatupia. "Haaveeni on päästä leipomaan piirakoita Helsingin keskustaan vaikka Stockmannin ikkunaan", hän paljastaa. Kuva: Kari Salonen

Leipomisessa Katjaa kiehtoo käsillä tekeminen ja perinteen ylläpitäminen. ”Suomessa on ainutlaatuinen ruokaperinne, todella säilyttämisen arvoinen. Se kirkastui ulkomailla asuessa.”

Katja alkoi kaivata perinneleivonnaisia vasta, kun niitä ei ollutkaan helposti saatavilla. ”Kun tultiin takaisin Suomeen, huomasin, että täällä niitä ei tuotukaan voimakkaasti esiin. Kun menee markettiin, niin siellä on sushibaari – ihana sekin – mutta miksei voisi olla piirakkabaari?”

Katjan perheessä syödään myös sushia ja japanilaista ruokaa, koska perheenisä on puoliksi japanilainen, mutta lapsille, 8- ja 11-vuotiaille pojalle ja tyttärelle, Katja haluaa välittää omaa perinnettään.

”Tällä viikolla tehtiin just piirakoita vanhemman lapsen kanssa yhdessä. Lapset tulevat mielellään mukaan, kun tulossa on jotain syömistä. Mies keskittyy lähinnä syömispuoleen”, Katja naurahtaa.

Lue myös:

Karjalanpiirakan paisto sujuu evakkonaisilta kuin tanssi – Katso videolta, miten piirakat syntyvät perinteisin opein

Tunnetko Karjalan monet eri piirakat? Testaa tietosi MT:n visassa!