• Perimä vaikuttaa voimakkaasti elimistön kykyyn polttaa rasvaa, kertoo Jyväskylän yliopiston tutkimus

    Rasvan käytön tehokkuuden on jo aiemmin havaittu vaihtelevan voimakkaasti ihmisten välillä.
    Rasvan käytön tehokkuuden on jo aiemmin havaittu vaihtelevan voimakkaasti ihmisten välillä. Lehtikuva / Trond H. Trosdahl
    Rasvan käytön tehokkuuden on jo aiemmin havaittu vaihtelevan voimakkaasti ihmisten välillä. Lehtikuva / Trond H. Trosdahl 
    Ruoka
    7.1.202011:43
    STT

    Perintötekijät määrittävät voimakkaasti sitä, kuinka tehokkaasti ihmisen elimistö käyttää rasvaa energialähteenä, ilmenee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta.

    Rasvan käytön tehokkuuden on jo aiemmin havaittu vaihtelevan voimakkaasti ihmisten välillä. Kuitenkin vain alle puolet vaihtelusta on pystytty yhdistämään eroihin elintavoissa tai kehonkoostumuksessa. Perimän on epäilty selittävän loput vaihtelusta, mutta siitä ei ole aiemmin ollut tutkimusnäyttöä.

    Tulokset perustuvat tutkimukseen, johon osallistui 23 identtistä mieskaksosparia. Yhdeksän parin kaksoset erosivat toisistaan liikunnan harrastamisessa tutkimusta edeltävän kolmen vuoden ajalla. Perimän ja liikunnan harrastamisen yhteyttä rasvan käyttöön energianlähteenä selvitettiin levossa ja polkupyöräergometritestin aikana.

    Tuloksista selvisi, että identtiset kaksoset käyttivät levossa rasvaa energianlähteenä samankaltaisella teholla. Vieläkin enemmän yhtäläisyyttä oli liikunnanaikaisen rasvan käytön huippuarvossa.

    "Osin yllättävää oli, että liikunnan harrastamisen suhteen toisistaan eroavien kaksosten välillä ei havaittu suurta eroa rasvan käytössä levossa tai liikkuessa", kertoo tohtorikoulutettava Jari Karppinen tiedotteessa.

    "Perimän yhteys rasvojen käyttöön näyttäytyi aineistossa osin jopa liikunnan harrastamista suurempana."

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset