• Testasimme suosikkigrillin, joka kulkee helposti mukana – ”Tällä grillaaminen on todella hauskaa”

    Pieni matkagrilli on kätevä kuljettaa auton takaluukussa mökille, puistoon tai leiripaikalle.
    Everdure Cube toimii kuten perinteinen hiiligrilli.
    Everdure Cube toimii kuten perinteinen hiiligrilli. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ruoka
    8.7.202318:00
    Janiko Kemppi

    Makkarat, pihvit ja kasvikset tirisevät nyt grilleissä. Aina grilliä ei kuitenkaan ole, jolloin avuksi voi ottaa matkagrillin. Mukana liikuteltava grilli mahdollistaa ruoanlaiton vaikka leirintäalueella, mutta se on hyvä lisä myös esimerkiksi matkailuautoon.

    Markkinoilla alkaa olla jo monia pieniä hiiligrillejä, mutta yksi niistä korostui kevään hakutilastoissa. Suomalaisia kiinnosti Hintaoppaan mukaan erityisesti muotoilullaan ja väreillään erottuva, noin 150 euron Everdure Cube -hiiligrilli. Päätimme testata, millainen tämä himoittu grilli on.

    Everdure Cube on kuution mallinen ja sen mitat ovat noin 23x35x43 cm. Painoa grillillä on noin kahdeksan kiloa, joten tältä osin mikään erityisen liikuteltava grilli ei ole, vaikka siinä onkin kätevät kantokahvat. Grilli kyllä kulkee mukana esimerkiksi autosta puistoon, mutta pidempiä matkoja sitä en lähtisi käsin kuljettamaan.

    Grilli on saatavissa useassa värissä.
    Grilli on saatavissa useassa värissä. Kuva: Everdure

    Grillin päällä on bambusta valmistettu kansi, jota voi käyttää leikkuu- tai tarjoilualustana. Kannen alla on irrotettava säilytystila, johon mahtuu hyvin esimerkiksi grillipihdit sekä puhdistusvälineet. Säilytystilan alla on ritilä sekä tulipesä. Kaikki osat istuvat hyvin grillin sisään, eivätkä ne kolise kuljetettaessa.

    Cuben käyttö on tehty todella helpoksi. Tulipesä täytetään hiilillä ja sytytetään. Ritilä asetetaan tulipesän päälle reunoilla olevien kannattimien varaan. Kuten perinteinen hiiligrilli, vaatii Cube aikaa lämmetäkseen. Mikään pikagrilli ei siis ole kyseessä.

    Grillaaminen onnistuu Cubella perinteisen hiiligrillin tapaan. Hyvällä hiilloksella tulokset ovat aivan samat kuin pallogrillissä, vaikkakin kantta ei voi grillauksen aikana käyttää. Grilli saa hyvin korvausilmaa reunoilla olevien aukkojen kautta, eikä tuulikaan pöllytä juuri tuhkaa pois grillistä korkeiden reunojen vuoksi.

    Everdure Cube on helppo sytyttää.
    Everdure Cube on helppo sytyttää. Kuva: Janiko Kemppi

    Kun grillaaminen on lopetettu, annetaan grillin jäähtyä, jonka jälkeen tulipesän voi poistaa ja kaataa tuhka pois. Koska osat ovat irrotettavia, on grillin puhdistaminen todella helppoa. Tuhkajäämiä jää toki hieman grilliin, mutta kotona nekin saa pois kostealla liinalla tai grillin sisustan pesemällä.

    Everdure Cubella grillaaminen on hauskaa ja helppoa. Grilli kävi testissä puistossa ja pidemmällä autoreissulla. Tulokset olivat hyviä ja makkaroista tuli halutun rapeita kuoreltaan ja pihvit saivat kauniin paistopinnan.

    Parasta grillissä on helppokäyttöisyys. Grillin kasaamisessa käyttökuntoon menee vain muutama minuutti ja leikkuulautana toimiva kansi osoittautui todella hyödylliseksi makkaroita ja muita ruokia valmistellessa. Likaiset pihdit ja puhdistusvälineetkin pysyvät grillin sisällä, joten grillin voi kuljettaa autossa murehtimatta siitä, että se likaisi pintoja.

    Everdure Cube sopii erityisesti autolla matkustaville lomalaisille, mutta myös kaupunkilaisille, joille suuren grillin säilyttäminen voi olla ongelma. Grillistä on toki apua myös tilanteisiin, joissa mökillä ei ole grilliä tai grillikokemuksen haluaa viedä paikkoihin, joissa tavallisesti ei grillaisi.

    Lisää aiheesta
    • Grillien hinnat nousevat keväällä.

      Ruoka | Näitä grillejä suomalaiset ostavat nyt – ykkösenä yllättäjä

    • Kaasuletku olisi hyvä vaihtaa 3‒5 vuoden välein.

      Ruoka | Onko grillin kaasuletku vielä käyttökelpoinen? – Näin selvität kunnon hetkessä

    • Grillin kannattaa antaa kuumeta rauhassa ennen paistamista.

      Ruoka | Näyttääkö grilli kamalalta käytön jälkeen? Näin estät sotkun ja säästät hermoja

    • Grillin esilämmitystä ei parane koskaan ohittaa. Yleensä lämmitysvaihe kestää 10–20 minuuttia grillityypin ja sään mukaan.

      Ruoka | Kesä on täällä, nyt grillataan! – 4 maukasta reseptiä

    • Herkullisen ruuan lisäksi grilli-iltoina tärkeää on hyvä seura.

      Ruoka | Edulliset grillimakkarat kiinnostavat jälleen

    Artikkelin aiheet
    Everdure Cube
    grillaus
    matkagrilli
    tuotetesti
    lomailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle