• Valitut Palat tutki: Saarioinen, Atria ja Kokkikartano luotetuimmat valmisruokamerkit

    Valio ja Arla maitotuotteiden kuluttajakyselyn kärjessä.
    Valmisruuista koottu joululautanen.
    Valmisruuista koottu joululautanen. 
    Ruoka
    22.5.201818:51
    Kimmo Lundén

    Saarioinen on säilyttänyt asemansa luotetuimpana valmisruokamerkkinä Suomessa. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Atria-merkillä varustettuihin valmisruokiin ja kolmanneksi eniten Snellman-konsernin Kokkikartanoon. Asia käy ilmi Valittujen Palojen vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.

    Valmisruokamerkkien kolmen kärkiryhmässä merkkien keskinäinen sijoitus säilyi ennallaan vuosi sitten tehtyyn kyselyyn verrattuna. HK Scan nousi nyt neljännelle sijalle ohi Jalostajan oltuaan vuosi sitten viidentenä. Snellman oli VP:n kuluttajakyselyssä nyt valmisruokien viides ja Jalostaja kuudentena.

    Maitotuotteiden valmistajista Valio oli tutkimuksessa luotetuin. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Arlaan ja kolmanneksi eniten Kotimaista-tuotemerkkiin, joka kuuluu S-ryhmälle.

    Kysely on osa Valittujen Palojen Luotetuin Merkki -tutkimusta, joka toteutettiin yhdessä brittiläisen Wyman Dillon -tutkimuslaitoksen kanssa viime vuodenvaihteessa. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2082 henkilöä.

    Valitut Palat on tutkinut eri kuluttajabrändien luottamusta toistakymmentä vuotta Suomessa.

    Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä. 27 painoksena ilmestyvä Reader’s Digest on maailman luetuin aikakauslehti.

    Artikkelin aiheet
    luotetuin merkki -tutkimus
    valmisruoka
    Saarioinen
    Atria
    maitotuote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset