• Nyt on kalenteri sekaisin: Runebergintortut tulivat jo kauppoihin

    Runebergin päivä on 5. helmikuuta, mutta kansallisrunoilijan nimikkotortun kausi alkaa jo ennen joulua.
    Runebergintortut kaupassa 19. joulukuuta.
    Runebergintortut kaupassa 19. joulukuuta. Kuva: Aimo Vainio
    Ruoka|Ruoka
    20.12.202219:15
    Aimo Vainio

    Jos joulu tulee joka vuosi edellistä aikaisemmin, niin tulee myös Runebergin päivä. Tai ainakin runebergintortut tulevat.

    Niitä nimittäin saa jo nyt joulun alla, vaikka itse juhlapäivä on vasta 5. päivä helmikuuta.

    ”20 vuotta sitten torttuja tuli kauppoihin sillä viikolla kun oli Runebergin päivä. Sitten niitä alkoi tulla vuosi vuodelta aikaisemmin. Lopulta jo vuodenvaihteen jälkeen”, K-Supermarket Kampin kauppias Jouni Tuominen kertoo.

    Nyt aikataulu on ainakin Tuomisen kaupassa aikaistunut jo joulun alle. Niitä on ollut jo parin viikon ajan.

    Oikeastaan ensimmäiset olivat jo kesällä, mutta koko aikaa niitä sentään ei ole ollut myynnissä.

    Nyt torttukausi pysyy yhtämittaa juhlapäivään 5. helmikuuta saakka. Se jatkuu myös noin kuukauden verran Runebergin päivästä eteenpäin.

    Tuomisen kauppaan Helsingissä tortut tulevat suoraan leipomoilta. Siksi hän ei tiedä, miten laajalti torttuja saa. Varmaankin saa muualtakin.

    Asiakkaat joka tapauksessa niitä kysyvät.

    ”Asiakkaat sanovat, että miksei ole torttuja. Ne ovat niin hyviä, että miksi se ei ole läpivuotinen tuote. Ja onhan se hyvä!”

    Ympärivuotiseksi torttu tuskin tulee, sillä se on leipomoille työläs valmistaa.

    Moni päättää sesongin ulkopuolella ostaa tortun, koska yllättyy sen nähdessään. Ja toki joulun alla kaupassa on myös joulutorttuja.

    Lisää aiheesta
    • Runebergintortut vertailussa: Laitilan Leivän gluteeniton (vas.), vegaaninen ja perustorttu sekä Rostenin perustorttu.

      Raati maisteli: Runebergintortuissa on isot erot – vegaaniversio on taikinainen tai kuin tavallinen kuiva maustekakku

    • Kapea ja korkea runebergintorttu on yleisin konditorioiden tuote.

      Runebergintortut

    • Panu Rajala viettää koronakevättä Hämeenkyrössä. Runeberg-tietokirjan valmistuttua hän aikoo nyt pitää pienen tauon elämäkertojen tekemisestä.

      Panu Rajala kirjoitti elämänkerran kansallisrunoilijasta – "Runeberg on samaistuttava hahmo romanttisena leimahtelijana ja myytinomaisena suurena rakastajana"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle