• Munkkia haarukalla ja hedelmiä syömäpuikoilla – korona vain lietsoi innostusta käsihygieniaan

    Kunhan korona-aika joskus on ohi, käsidesiputelini ja ruokailuvälinesettini tuskin herättää enää hämmennystä missään maassa, kirjoittaa Tuovi Mäkipere Hellan kulmalla -kolumnissaan.
    Ruoka
    6.2.202113:00
    Tuovi Mäkipere

    Eräs pikkulapsi toi muutama vuosi sitten minulle lautasen, jossa oli munkki, veitsi ja haarukka. Ipanan hienomotoriikka ei vielä riittänyt veitsen käyttöön, joten hän pyysi apua munkin pilkkomiseen, jotta voisi syödä munkinpalat haarukalla ilman pelkoa sormien tahmaantumisesta rasvaan ja sokeriin.

    Kun munkkirinkilä oli muuttunut kuutiosenttimetrin kokoisiksi suupaloiksi, lapsi mutusti palat mielellään.

    Kysymys kuuluu, enkö minä aikuisena patistanut häntä syömään munkkia perinteisellä tavalla, eli rasvaa tirisevin sormin? Vastaus kuuluu, että en. Mielestäni munkin haarukointi oli kolmivuotiaalta oikein fiksu veto.

    Suhtauduin nimittäin jo ennen koronaa pedantisti käsihygieniaan. Ennen viime vuotta tämä johti etenkin ulkomailla usein huvittaviin tilanteisiin, sillä jokaista evästuokiota varten minulla oli aina mukana käsidesiä ja ruokailuvälineitä.

    Välillä käsidesihöyryt herättivät kulmien kohottelua erityisesti, jos satuin syömään eväitä joukkoliikennevälineessä. Alkoholin annostelu käsille ei vielä toissa vuonna ollut tuttua ihan kaikkialla maailmassa.

    Yksi ruokailuvälineisiin liittyvä, huvittava tilanne sattui Etelä-Korean Soulissa. Olin ostanut valmiiksi pilkottuja hedelmälohkoja ja poimin niitä kiposta yksi kerrallaan syömäpuikoilla.

    Keski-ikäinen, alankomaalaiseksi esittäytynyt nainen istuutui samalle puistonpenkille pyysi minua opettamaan syömäpuikkojen käyttöä. Annoin aiheesta oppitunnin, vaikka Soulissa olisi ollut tarjolla miljoonia minua parempia syömäpuikkojen käytön ammattilaisia.

    Korona on muuttanut ihmisten käsihygieniakäsitystä melkoisesti. Kunhan korona-aika joskus on ohi, käsidesiputelini ja ruokailuvälinesettini tuskin herättää enää hämmennystä missään maassa.

    Keski-ikäinen, alankomaalaiseksi esittäytynyt nainen istuutui samalle puistonpenkille pyysi minua opettamaan syömäpuikkojen käyttöä.

    Artikkelin aiheet
    käsihygienia
    koronapandemia
    Tuovi Mäkipere
    Hellan kulmalla
    syömäpuikot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta