

”Olin aina vähän erilainen nuori”, Miia Ollila, 36, hymyilee pidellessään sylissään parikuukautista Juho-poikaa. Ympärillä hyörivät Minka, 3, ja Väinö, 5. Kolme vanhinta lasta on vielä koulussa.
Tämä syksy on ollut Miialla tavallista kiireettömämpi, vaikka toisin voisi luulla. Miia Ollila on nimittäin kylämylläri, joka pyörittää Elimäellä pientä Raussilan myllyä, ja heinäkuusta lokakuuhun myllyllä yleensä riittää touhua lähes kellon ympäri. Lisäksi Miia sai heinäkuussa vauvan, kuudennen lapsensa.
Mutta tänä vuonna myllyllä on ollut rauhallista. Osuuskunnan omistama mylly on palvellut lähinnä pieniä tiloja, vastaanottanut viljaa kuivattavaksi ja jauhettavaksi. Moni pieni tila on kuitenkin lopettanut viljelyn, ja isoilla tiloilla on omat kuivurit. Lisäksi mylly lopetti Hankkijan viljan vastaanoton.
”Aikaisempina syksyinä oli kyllä aikamoista juoksemista, joskus vuorokauden ympäri, kun elämä meni kuivurien satsin vaihdon rytmissä. Lasten kanssa se oli hankalaa, joten tähän elämäntilanteeseen myllyn rauhoittuminen sopii hyvin”, Miia tuumii.
Miia syntyi ja kasvoi Helsingin lähiössä, mutta haaveili pienestä pitäen pääsevänsä joskus asumaan maalle. Lannanhajuun hän totutteli isän pikkuserkun lypsykarjatilalla Pohjois-Savon Vehmersalmella. Hän pääsi lomillaan jopa lypsämään lehmiä.
Niinpä peruskoulun jälkeen pyrkiminen maatalousoppilaitokseen oli itsestään selvä valinta, vaikka opinto-ohjaaja yritti tyrkyttää muuta ja kaverit ihmettelivät. Miia piti päänsä ja valmistui Hyvinkäältä agrologiksi.
Työpaikka löytyi Kouvolan Agrimarketista, missä Miia oli ollut jo harjoittelemassa. Kuvioihin tuli myös poikaystävä ja perhe. Ensimmäisen lapsi syntyi, kun Miia oli 21-vuotias, ja kohta tuli toinenkin.
Perhevapailla meni muutama vuosi, kunnes töitä tarjoutui Kouvolassa viljalaboratoriossa. Ei vakituista, vaan pätkää pätkän perään.
”Sitten kuulin Raussilan myllystä, jonne haettiin uutta mylläriä. Ei minulla ollut mitään kokemusta viljan jauhamisesta, mutta mietin, että jos ne on niin hulluja, että ottaa minut töihin, niin voin kokeilla.”
Leipominen ja erilaiset jauhot olivat aina kiinnostaneet Miia, ja myllärinä niihin pääsisi perehtymään tarkemmin, nainen ajatteli.
Kun Miia tuli myllylle ensimmäistä kertaa, häntä alkoi hirvittää. Voiko tätä ikinä oppia? Entinen mylläri Timo Tammentie lupasi hyvän perehdytyksen, ja niin Miia alkoi opetella.
”Siitä se homma rupesi kehittymään ja innostuin. Tämähän onkin tosi kiva juttu. Lisäksi pääsin vihdoin oikeasti maalle. Kouvolakin oli jo parempi kuin Helsinki, mutta hyvin pian muutin tänne Elimäelle.”

Myllyllä Miiaa innosti vähän muukin kuin jauhot. Maaseudun ihmiset vaikuttivat mukavilta, ja yhteen osuuskunnan jäseneen, Mikkoon, hän tutustui erityisen hyvin. Mikko asui lähellä ja tuli tarvittaessa myllylle, kun Miia tarvitsi teknistä apua.
Reilun vuoden päästä Miia muutti lastensa kanssa Mikon luo Raussilaan Ollilan sukutilalle.
”Vahinkohan se yhteenmeno oli, enhän minä sellaista ollut suunnitellut. Molemmilla oli perheet omilla tahoillaan, minulla oli kaksi lasta, Mikolla kolme. Mutta liitoissa meni huonosti, ja niin vain kävi”, Miia tunnustaa.
Kuusi vuotta sitten Miia ja Mikko menivät naimisiin ja Miiasta tuli Ollilan tilan emäntä. Nyt Miia tuntee olevansa siinä ammatissa, mihin hän on aina haaveillut. Tilalla on yhdistelmäsikala, missä röhkii 70 sikaa. Peltoa on noin 70 hehtaaria ja lisäksi pihapiirissä kotkottaa kanoja, joiden parvi on kasvanut 80:aan. Lisäksi kahdella kissalla on pennut.
”Pientilahan tämä on. Tulot tulevat monesta lähteestä. Mikko tekee välillä keikkaa kaivurilla, ja kun myllyllä työt rupesivat vähenemään, niin tehtiin kellariin minulle leipomistilat.”

Talon kellariin vie kapea rappu, jonka puolivälissä on kissojen peti. Sen nurkassa kisailevat pienet kolmiviikkoiset pennut yhtenä keränä ja yksi vanhemman pentueen kisu odottaa seuraavana päivänä tulevaa hakijaa. Maatiaiskissoille on Miian mukaan kysyntää, vaikkei niillä tienesteille pääsekään, kun pitää ostaa ruuat ja maksaa eläinlääkärikulut.
Kellarissa tulvahtaa vastaan lämmin ilma. Täällä matalassa ja ahtaassa huoneessa Miia leipoo perheelle lisää toimeentuloa. Aikoinaan tänne on rakennettu leivinuuni ja puuhella, mutta kesäaikaan niitä ei voi käyttää, sillä huoneesta tulisi liian kuuma. Niinpä Miia osti yritykselleen, Raussilan Tähtiviljalle, kunnollisen kiertoilmauunin höyrytoiminnolla ja taikinakoneen. ”Olivat kyllä kalliit. Toinen alkaa olla kohta maksettu leipomisella”, Miia naurahtaa. Huoneessa on myös kylmätilaa ja peltivaunu, johon saa leivonnaiset nousemaan.

Vaikka Miialla tuntuu olevan kädet täynnä työtä, hänestä elämä on ihanaa näin. On oma vapaus, kun ei tarvitse mennä tiettyyn aikaan töihin. Lasten harrastuksiin ja lääkärikäynteihin on aikaa, ja pari kertaa viikossa Minka ja Väinö viedään seurakunnan kerhoon. Päiväkotirumbaan perhe ei ole ryhtynyt, sillä se tietäisi ajoa 15 kilometriä Elimäen kirkolle edestakaisin aamuin illoin.
Sekin on Miiasta mukavaa, että on omasta takaa jauhot, munat ja lihat. Metsästä saa marjoja ja sieniä ja tänä vuonna ehdittiin jopa nostaa pellosta perunat ja sipulit – joka vuosi ei olla ehditty. Kaupasta joutuu hakemaan lähinnä maitoa, mutta juustot, jugurtit ja naudanlihan Miia ostaa suoraan paikallisilta tuottajilta.
Tavoitteena on hakea mahdollisimman vähän ruokaa kaupasta. ”Tykkään siitä, että on koko ketju omissa käsissä ja tietää, mitä syö.”
Miian vanhemmat ovat hiljattain eläköityneet ja vierailevat tyttärensä luona silloin tällöin, ja Miian pikkusisko, hammaslääkäri, asuu tätä nykyä Yhdysvalloissa. ”Meillä on ihan erilaiset elämät. Ehkä nyt on vähän enemmän yhteistä, kun hänkin sai ensimmäisen lapsensa.”

Ollilan tilalla on oikeus lomittajaan, mutta harvoin perhe minnekään yön yli matkustaa. Pihassa seisoo yhdeksän hengen tila-auto, vanha taksi.
”Meillä on mökki Taipalsaarella, siellä voidaan käydä iltasaunassa ja uimassa. Ennen koronaa käytiin muutaman kerran Muumimaailmassa ja päiväreissulla voidaan ajella kavereiden luona”, Miia toteaa ja kiittää, että muksut viihtyvät autossa hyvin.
”En ole kaivannut Helsingistä mitään. Ajattelin jo pienenä, että lähden pois heti, kun pääsen. Täällä maalla on tilaa hengittää ja olla.”