• Evira panee paistijauhelihan myyjät ruotuun

    Evira valmistelee päätöstä siitä, mitä ruhonosia saa myydä paistijauhelihana. ”Kauppanimi ei ehkä muutu, mutta se, mitä siihen saa laittaa, muuttuu varmasti”, pääjohtaja Matti Aho sanoo.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    1.3.201308:00
    MT toimitus

    Päätöksen valmistelu etenee nyt toisin kuin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Matti Aho olisi toivonut. Hän odotti elinkeinon pystyvän itse määrittelemään uudet kriteerit paistijauhelihalle.

    ”Valitettavasti lihatalojen vastaukset olivat kovin ristiriitaisia”, Aho kertoo.

    ”Joidenkin mielestä pienikin määrä paistia riittää, toisten mielestä sitä ei tarvita ollenkaan, koska paistijauheliha on vain kauppanimi.”

    Kauppanimi ei kuitenkaan saa pakkausmerkintäasetuksen mukaan johtaa kuluttajaa harhaan.

    Evira sai viime syksynä näyttöä siitä, että paistijauhelihaan käytetään yleisesti muitakin ruhonosia kuin paistia.

    Moni kuluttaja kokee tulleensa harhautetuksi tai ainakin yllätetyksi, niin myös Aho.

    ”Kuluttajana olin pettynyt.”

    Aho ei äkkiseltään näe paljonkaan yhteistä paistijauhelihan kauppanimiongelmalla ja päivittäin otsikoissa pyörivällä hevosenlihalla.

    Pääjohtaja myöntää, että kummassakin tapauksessa kuluttajaa on johdettu harhaan. Lisäksi toimijat ovat tavoitelleet taloudellista hyötyä käyttämällä ilmoitettua halvempia raaka-aineita.

    Artikkelin aiheet
    Evira
    elintarviketurvallisuus
    paistijauheliha
    kuluttajansuoja
    lihatalot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset