• Mikä on Suomen mämmimaakunta, missä kulkee pasharaja? Testaa tietosi MT:n herkkuvisassa

    Kevään herkkujen myynnissä on alueellisia eroja. Kaupoista löytyy nyt runebergintorttuja ja laskiaispullia.
    Ruoka
    29.1.202215:02
    Paula Liesmäki

    Kevät on yhtä herkuttelua. Kauden avaa runebergintorttu. Niitä nautitaan J.L. Runebergin päivän 5.2. tienoilla. Laskiaissunnuntain 27.2. aikaan maistellaan laskiaispullia. Pääsiäisen herkkuja ovat mämmi ja pasha, vappuna maistuu tippaleipä.

    K-ryhmän kaupat ovat myyneet runebergintorttuja jo joulukuusta, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen.

    S-ryhmä on myynyt torttuja tammikuun alusta ja Lidl loppiaisen tienoilta. Laskiaispullien myynti alkoi tammikuun alussa.

    Pashaa ja mämmiä S-ryhmän kaupat käyvät myymään kuukautta ennen pääsiäistä, kertoo myyntipäällikkö Mikko Kovalainen SOK:lta. Lidl alkaa myydä niitä muutama viikko ennen pääsiäistä, osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs Lidlistä kertoo.

    Tippaleipien myynti alkaa S-ryhmässä huhtikuun alussa ja kestään vappuun. Lidlissä tippaleipää tulee vappuviikolla myyntiin erätuotteena.

    Kevään herkkujen myynnissä on alueellisia eroja, kertovat SOK ja Kesko. Lidlissä puolestaan ei ole havaittavissa alueellisia eroja menekissä.

    Testaa visassa, tiedätkö missä pasharaja kulkee!

    Artikkelin aiheet
    kevaan herkut
    runebergintorttu
    laskiaispulla
    mammi
    pasha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset