
Greippi on appelsiinin ja pomelon risteytys. Muhkeankokoinen, keltainen tai hieman punertava greippi maistuu raikkaan kirpeältä. Se on tuttu näky aamiaispöydissä, mutta sopii myös kalan tai äyriäisten pariksi vaikkapa salaattiin.
2 annosta
Valmistusohje
Vuole greipistä kuori ja käsittele hedelmälohkot kalvottomiksi. Ota leikkuulaudalle valunut mehu talteen kastiketta varten. Purista talteen myös kalvoihin jäänyt mehu.
Halkaise avokado, poista kivi ja leikkaa malto viipaleiksi.
Poista fenkolista kova kanta. Leikkaa fenkoli oikein ohuiksi viipaleiksi.
Paloittele kala ruodottomaksi ja nahattomaksi. Kuori ja puolita munat.
Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet. Revi ne kahdelle lautaselle. Lisää loput ainekset.
Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja pirskottele sitä annoksille.
Tarjoa salaatin kanssa hyvää leipää.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.