• Snellman palautti pekoninvalmistuksen Suomeen

    "Suomessa osataan ja voidaan tehdä tuotteita, jos on tahtoa", sanoo Snellmanin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tommi Fors.
    Snellman markkinoi pekoniaan Kunnon Pekoni -nimellä. Tuotteella on Ruokaa omasta maasta -joutsenlippumerkki.
    Snellman markkinoi pekoniaan Kunnon Pekoni -nimellä. Tuotteella on Ruokaa omasta maasta -joutsenlippumerkki. 
    Ruoka
    25.1.201908:00
    Riitta Mustonen

    Siinä missä muut isot lihatalot ovat siirtäneet pekonin valmistuksen ulkomaille Snellman on tehnyt vastaliikkeen. Se on investoinut 418 000 euroa pekoninvalmistukseen Pietarsaaressa ja palkannut siihen kaksi työntekijää.

    "Ruuan alkuperä on tullut kuluttajille entistä tärkeämmäksi. Siksi lähdimme tähän", perustelee Snellmanin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tommi Fors.

    Snellman kävi tutustumassa pekoninvalmistukseen Yhdysvalloissa, mistä yrityksen käyttämä kuivasuolausmenetelmä on peräisin.

    "Yleensä pekonit ruiskusuolataan, mutta me käytämme dry cured eli kuivasuolausmenetelmää", Fors kertoo.

    Kuivasuolauksessa sian kylkipalat käännellään ensin suolan ja sokerin seoksessa ja annetaan levähtää kylmässä, minkä jälkeen ne savustetaan ja lopuksi viipaloidaan.

    Sataan grammaan pekonia käytetään 110 grammaa sianlihaa, joka tulee Snellmanin sopimustuottajilta. Tuotteeseen ei lisätä fostaattia eikä vettä.

    Ensimmäiset Suomessa tehdyt pekonit ovat kaupoissa ensi viikolla. Ne myydään samantyyppisissä vakuumipakkauksissa kuin muidenkin valmistajien tuotteet, mutta hinta saattaa olla hieman muita korkeampi, arvioi Fors.

    "Jos saisimme kymmenenkin prosenttia pekonimarkkinoista, se olisi hienoa", Fors sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Snellman
    pekoninvalmistus
    pietarsaari
    kuivasuolaus
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta