• Säilytä mansikat oikein – moni tekee virheen niiden tarjoamisessa

    Mansikat saa kestämään paremmin oikeanlaisella säilytyksellä.
    Heinäkuu on mansikoiden aikaa.
    Heinäkuu on mansikoiden aikaa. Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka|Ruoka
    30.6.202312:45
    Janiko Kemppi

    Monen ostoskorista löytyy nyt herkullisia mansikoita. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtasen mukaan mansikat säilyvät parhaiten jääkaapissa.

    Jääkaapissa mansikoita kannattaa Wirtasen mukaan säilyttää suljetussa rasiassa tai pussissa.

    ”Mansikka säilyy paremmin, kun se on suojattu, eli se ei pääse kuivumaan. Jos laittaa mansikkarasian sellaisenaan jääkaappiin, alkaa maito maistua mansikalta.”

    Vaikka mansikat jääkaapissa voivat houkuttaa, ei niitä kannata Wirtasen mukaan tarjota kylminä.

    ”Mansikoissa maku on parhaimmillaan, kun ne ovat lämpimiä. Ne kannattaa ottaa jääkaapista hyvissä ajoin ennen tarjoamista. Kun mansikat ottaa pois jääkaapista, maku ikään kuin tulee takaisin marjan lämmetessä”, Wirtanen sanoo ja lisää naurahtaen:

    ”Mansikkahan maistuu parhaimmalta suoraan pellolta.”

    Mansikoita kuljettaessa esimerkiksi mökille, suosittelee Wirtanen laittamaan ne kylmäkassiin, sillä kuumassa autossa ne voivat kärsiä. Mansikat kannattaa pitää myös päällimmäisinä, jotta niihin ei tule kolhuja.

    Jääkaapissa mansikat säilyvät hyvin pari-kolme päivää. Esimerkiksi mökkiviikonlopun mansikat kestävät jääkaapissa ongelmitta. Jos mansikat taas pehmenevät, mutta niissä ei ole hometta, kannattaa mansikat hyödyntää.

    Vähän pehmenneistä mansikoista voi tehdä survosta sokerin kanssa. Siitä saa helpon tuorehillon, joka maistuu vaikka jäätelön päällä.

    Wirtanen kuvaa tämän vuoden mansikkakesää ”vanhan ajan perinteiseksi” eli mansikat kypsyvät ensin Etelä-Suomessa ja sen jälkeen siirrytään pohjoisemmaksi. Parina edeltävänä vuotena lämmin sää on kypsyttänyt mansikat lähes joka puolella samaan aikaan.

    Mansikoiden kypsymistä voi seurata Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton sivuilla olevasta pääsatokartasta.

    ”Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa pääsatokausi on jo alkanut. Ensi viikolla kartasta voi löytää Hämeen, Satakunnan ja Pohjanmaan. Pakastuskausi alkaa olla siis pian käynnissä”, Wirtanen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Mansikka hyötyy kastelusta ja tuottaa sen avulla paremman sadon.

      Piha ja puutarha | Kastelethan kasvejasi oikein? Hellepäivän huolimaton suihkuttelu voi pahentaa ongelmia

    • Kastelun ansiosta kuivuus ei ole päässyt vaikuttamaan mansikkasadon määrään, ProAgria kertoo.

      Maatalous | Mansikan pääsatokausi alkaa – satonäkymät varovaisen myönteiset

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle