• Nämä viisi ovat viime vuoden suosituimmat luomutuotteet – lastenruoka kirii kärkeen myynnin arvossa laskettuna

    Yhä useampi kuluttaja haluaisi lisätä luomun käyttöä, kertoo viime syksynä julkaistu luomun kuluttajabarometri.
    Kysynnän kasvattamiseksi tarvitaan lisää hyviä luomutuotteita ja viestintää luomun hyödyistä, sanoo Aura Lamminparras.
    Kysynnän kasvattamiseksi tarvitaan lisää hyviä luomutuotteita ja viestintää luomun hyödyistä, sanoo Aura Lamminparras. Kuva: Pro Luomu / Mikko Uosukainen
    Ruoka
    14.2.202221:22
    Riitta Mustonen

    Viime vuonna luomutuotteiden suurimmat tuoreryhmät arvolla mitaten olivat lastenruoka, kananmunat, kasviöljyt, hiutaleet ja suurimot ja mehut ja mehukeitot.

    Viisi suosituinta luomutuotetta puolestaan olivat banaani, kananmuna, maito, jauheliha ja kahvi.

    Ensimmäinen koronavuosi 2020 nosti päivittäistavarakaupan myynnin ennätykseen, ja samalla nousi myös luomutuotteiden myynti. Vuosi 2021 mentiin tasaisempaan tahtiin, ja luomuelintarvikkeiden myynti jopa laski puoli prosenttia edellisvuodesta, vaikka olikin vielä 9,3 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2019 eli pandemiaa ennen.

    "Vuonna 2020 leivontabuumi näkyi selkeästi muun muassa luomujauhojen myynnissä, joka kasvoi tuolloin lähes 30 prosentin vauhtia, viime vuonna jauhojen myynti taas laski noin kymmenen prosenttia. Tästä voisi päätellä, että isoin innostus leipomiseen on laantunut ja ihmiset ovat ehkä vuonna 2021 liikkuneet jo enemmän myös kotiympyröiden ulkopuolella”, pohtii Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras tiedotteessa.

    Myös luomumaidon ja muiden nestemäisten luomumaitotuotteiden, -kasviöljyjen ja -pakasteiden myynti laski viime vuonna. Selkeää kasvua edellisvuoteen oli puolestaan luomumehuissa ja -mehukeitoissa, maustamisessa, panimotuotteissa ja lastenruuissa.

    Sama kehitys on nähtävissä koko elintarvikemyynnissä. Päivittäistavarakaupan yhdistyksen julkaisemien myyntilastojen mukaan peruselintarvikkeiden kuten maidon, lihan, jauhojen ja pakastevihanneksien myynti laski viime vuonna, kun taas valmisruokien myynti kasvoi hyvin voimakkaasti.

    ”Viime vuonna koko elintarvikkeiden myynnin kasvusta puolet tuli valmisruokien myynnin kasvusta. Luomuvalmisruokia on hyvin vähän, joten luomu ei tästä kulutuksen muutoksesta raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin onnistunut hyötymään", toteaa Lamminparras. Hän toivoo lisää luomuvaihtoehtoja valmisruokiin.

    Yhä useampi kuluttaja haluaisi lisätä luomun käyttöä, kertoo viime syksynä julkaistu luomun kuluttajabarometri. Luomua viikoittain ostavista 83 prosenttia aikoo lisätä luomun kulutusta, ja koko väestöstäkin yli puolet.

    Pro Luomun puheenjohtaja ja Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi toivoo tarjolle uusia tuotteita luomukysynnän kasvattamiseksi.

    Hovin mukaan suomalaisia tuotteita suositaan nyt historiallisen paljon. Hän uskoo, että luomullakin olisi kysyntää, kun vain kehitettäisiin uusia tuotteita kasvaviin tuoteryhmiin.

    Lue myös:

    Iso luomuviljelyala ei vielä takaa luomutuotteiden päätymistä kuluttajille, valikoima ja toimitusketjun sujuvuus ratkaisevat

    Maailman luomun arvo on 105 miljardia dollaria – Tanskassa luomun osuus on 11,5 prosenttia

    Artikkelin aiheet
    luomutuotteet
    elintarvikemyynti
    Pro Luomu
    kuluttajabarometri
    valmisruoat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta