• Varastotyöntekijät pitävät riistomehut poissa kaupoista

    Varastotyöntekijät asettavat kiistanalaiset ananasmehut käsittelykieltoon. Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo, että SOK:n, Keskon ja Tuko Logisticsin varastotyöntekijät eivät käsittele mehuja kolmeen päivään keskiviikosta lähtien.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    10.2.201412:14
    MT toimitus

    Mehuja ei viedä käsittelykiellon aikana varastoista kauppoihin.

    Käsittelykielto perustuu suomalaisten yritysten toimintaa valvovan Finnwatchin raporttiin, jonka mukaan Pirkka-, Rainbow- ja Eldorado-mehujen tuotannossa epäillään ihmiskauppaa ja pakkotyön teettämistä.

    ”Raportti osoittaa, että tarvitaan vielä paljon lisää toimia, jotta hankintaketju olisi aidosti vastuullinen. Asiat eivät saa jäädä vain puheiden ja voivottelun tasolle”, sanoo keskolaisten ammattiosaston puheenjohtaja Petri Järvinen .

    Artikkelin aiheet
    varastotyöntekijät
    PAM
    ananasmehu
    vastuullisuus
    kansainvälinen kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta