• HS: Professori kritisoi ruokatutkimuksien uutisointia

    ”Virheellisin johtopäätös on, että suklaa on hyväksi, joten sitä kannattaa syödä paljon."
    Suklaalla voi olla myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta ne eivät kumoa esimerkiksi niiden sisältämän sokerin epäterveellisyyttä suurina annoksina.
    Suklaalla voi olla myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta ne eivät kumoa esimerkiksi niiden sisältämän sokerin epäterveellisyyttä suurina annoksina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    10.3.201608:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Helsingin Sanomat kertoo, että suklaan syönnin ja kognitiivisten kykyjen parantumisen löytänyt psykologian professori turhautui tiedeuutisen saamaan huomioon mediassa.

    Mainen yliopiston psykologian professori Merrill Eliaksen tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka söivät suklaata noin kerran viikossa, oli kaikki muuttujat huomioon ottaen paremmat kognitiiviset kyvyt kuin niillä, jotka eivät syöneet suklaata lainkaan tai vain vähän.

    Mediassa vedettiin kuitenkin ylimitoitettuja johtopäätöksiä. Esimerkiksi eri suklaalaatujen eroa ei otettu huomioon.

    ”Virheellisin johtopäätös artikkelista on, että suklaa on tosi hyväksi ihmiselle, joten sitä kannattaa syödä kolmesti viikossa ja vaikka aamiaiseksi”, HS:n haastattelema Elias sanoo.

    Hän korostaa, että täytyy olla hyvin varovainen sen suhteen, mitä suosittelee ja kenelle.

    ”Suhteellisen terve ihminen voi syödä hieman suklaata joka viikko, ja se parantaa kognitiivisia kykyjä. Mutta ihmiset hullaantuvat näistä uutisista, ja alkavat väsätä jotain suklaadieettiä!”

    Erityisen huolissaan professori on lapsista, joille tekosyyt voivat sallia herkkujen ahmimisen.

    Hänen mukaansa vallinnut kieltokulttuuri heijastuu ruokauutisointiin: ihmisiä kiinnostavat positiiviset uutiset, mutta niitä voidaan helposti ylitulkita.

    Helsingin Sanomien uutinen aiheesta

    Artikkelin aiheet
    ruokatutkimus
    mediakritiikki
    suklaa
    kognitiiviset kyvyt
    Professori Merrill Elias
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset