• Yhdestä perustomaatista ruuanlaiton luottopakiksi ja naposteluherkuksi – suomalaisista on tullut tomaattikansaa

    Sähkön hinta aiheuttaa päänvaivaa tomaattien viljelijöille, mutta kuluttajat ovat olleet solidaarisia, kertoo Närpiön Vihanneksen myynti- ja markkinointijohtaja.
    Suomalainen syö keskimäärin yli 10 kiloa tomaatteja vuodessa.
    Suomalainen syö keskimäärin yli 10 kiloa tomaatteja vuodessa. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    25.2.202418:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomalaisista on tullut parinkymmenen viime vuoden aikana tomaattikansaa, kertoo Osuuskunta Närpiön Vihanneksen myynti- ja markkinointijohtaja Jonas Lundström. Viljelijöiden omistaja osuuskunta on suurin kotimaisten tomaattien tuottaja.

    Jos aiemmin ostettiin lähinnä yhtä perustomaattia leivän päälle ja salaatteihin, nykyään eri lajikkeiden tomaatteja osataan käyttää myös lämpimien ruokien valmistukseen ja grillaukseen. Lundströmin mukaan erityisesti viiden viime vuoden aikana kuluttajat ovat löytäneet napostelutomaatit.

    Pikariin pakatuista helmitomaateista onkin nopeasti tullut Närpiön Vihanneksen suosituin pakattu tuote. Helmitomaattipikareita myytiin vuonna 2023 jo vajaat 10 miljoonaa kappaletta.

    Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää, että keskivertosuomalainen syö nykyään vajaat 65 kiloa tuoreita vihanneksia vuodessa, ja tästä määrästä yli 10 kiloa on tomaatteja. Suomessa syödyistä tuoreista tomaateista noin 60 prosenttia on kotimaisia.

    Uudet tomaattilajikkeet ja -pakkaukset päätyvät kaupan hyllyyn pitkän prosessin jälkeen. Lundström kertoo, että osuuskunnalla on jatkuvasti koetuotannossa 30–50 eri vihanneslajiketta, joista osa on tomaatteja ja osa kurkkuja ja paprikoita. Jotta testattava lajike pääsee läpi ensimmäisestä seulasta, sen pitää sopia viljelyyn Suomen olosuhteissa, viljelyn pitää olla taloudellisesti kannattavaa ja lisäksi lajikkeen varastoinninkestävyyden pitää olla riittävä.

    Jos lajike läpäisee nämä vaatimukset, se viedään näytille asiakkaille, kuten keskusliikkeille, sekä loppukäyttäjille, eli kuluttajille. Kuluttajien sana painaa vaakakupissa erityisesti, Lundström kertoo.

    ”Meidän pitää tietää tarkkaan, minkä kokoisia, värisiä, makuisia ja hintaisia tomaatteja kuluttajat haluavat ja mistä he haluavat niitä ostaa. Eihän kauppakaan halua ottaa myyntiin tuotteita, jotka jäävät hyllyyn.”

    Kasvihuoneilla eletään viljelysyklien mukaan, ja käytännössä suunnitelmat pitäisi aina olla tehtyinä vuodeksi eteenpäin. Nykyään vuosi on kuitenkin mahdottoman pitkä aika, sillä viime aikoina erilaiset maailman myllerrykset ovat muuttaneet kuluttajien käyttäytymistä nopeasti.

    Koronavuosina vuosikymmenen alussa tomaatit vaihtoivat omistajaa tiheään, sillä etätyöt ja matkustusrajoitukset pitivät ihmiset kotona kauhan varressa, Lundström kertoo.

    Korona-aikana haasteita muodostui erityisesti siitä, että yhtäkkiä kuluttajat alkoivat tehdä merkittävästi aiempaa suurempia kertaostoksia. Tämä näkyi Närpiön Vihanneksella erityisesti pakattujen tomaattien ja hyvinkin suurten pakkauskokojen kasvaneena menekkinä.

    Kahden viime vuoden aikana sähkömarkkinan epävarmuus on aiheuttanut harmaita hiuksia paitsi kotitalouksille, myös kasvihuoneviljelijöille. Lundström huomauttaa, että kasvihuonetuotannossa kasvit tarvitsevat tarkan määrän valoa ja lämpöä.

    Talvella 2022–2023 vain viisi Närpiön Vihanneksen 34 viljelijästä piti tuotannon käynnissä koko talven. Talvella 2023–2024 tilanne on ollut parempi, sillä valtaosa ympärivuotisesta viljelypinta-alasta on tuotannossa. Kaikilla tuotanto on kuitenkin rahallisesti jatkuvaa taiteilua veitsenterällä korkeasta sähkön hinnan vuoksi, Lundström kertoo. Hänen mukaansa varsinkin Suomen aluehinta teettää haasteita.

    Kuluttajien käyttäytymisessä on vaikeista ajoista huolimatta näkynyt ilahduttavaa solidaarisuutta, Lundström kertoo.

    ”Ukrainan sodan aikana monella kuluttajalla on tehnyt tiukkaa rahasta, joten monella kotimaiset vihannekset ovat nousseet arjen luksukseksi, josta iloksemme ei tingitä.”

    Lisää aiheesta
    • Säilötystä tomaatista valmistuu esimerkiksi herkullinen tomaattikastike.

      Ruoka | Tölkkitomaattien kanssa kannattaa olla tarkkana – näin niitä kuuluu oikeasti kypsentää

    • Tomaattimurska vaatii pidemmän kypsennysajan kuin paseerattu tomaatti.

      Ruoka | Italialainen kikka vähentää ruoan valmistukseen käytettävää aikaa – hyödynnä vaihtoehto tomaattimurskalle

    • Tomaattikeiton voit tarjota yhtä hyvin vaikka juhla-aterian alkuruokana. Katkarapujen tilalla voit käyttää esimerkiksi leipäkrutonkeja tai savulohta.

      Reseptit | Sopivan tulinen tomaattikeitto lämmittää pakkaspäivinä

    • Vasemmalla keiton luonut Kim Attola ja oikealla kokki Henri Alén.

      Reseptit | Tässä on Suomen paras tomaattikeitto – katso Kimin voittajaresepti

    Artikkelin aiheet
    tomaatit
    suomalainen ruoka
    kasvihuoneviljely
    Närpiön Vihannes
    sähkön hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle