• Kotipizza aikoo listautua pörssin päälistalle

    Ruoka
    21.5.201512:34
    MT toimitus

    Pikaruokaketju Kotipizza kertoo harkitsevansa listautumista Helsingin pörssin päälistalle. Yhtiö odottaa, että listautuminen tapahtuu kesän aikana.

    Kotipizza aikoo järjestää yleisöannin listautumisen yhteydessä.

    Vuonna 1987 perustetulla Kotipizzalla oli viime vuoden lopussa 261 ravintolaa. Konsernin liikevaihto oli 52 miljoonaa euroa. Perustaja on tunnettu vaasalainen liikemies Rabbe Grönblom.

    Yhtiö kertoo pyrkivänsä kasvattamaan ravintolaverkkoaan avaamalla toimipisteitä erityisesti kasvukeskuksiin ja suurempiin kaupunkeihin. Ravintolat toimivat franchising-periaatteella, eli ne ovat itsenäisten yrittäjien johtamia.

     

     

    Kotipizza Groupiin kuuluu kolme tytäryritystä. Kotipizza on pizzeriaketju, Chalupa tässä kuussa lanseerattu meksikolaistyyppinen ravintolakonsepti ja Helsinki Foodstock hoitaa elintarvikkeiden ostoja ja kuljetuksia.

     

     

    Konsernin pääomistajina ovat Sentica Partnersin rahastot 90 prosentin osuudella. Yhtiön avainhenkilöillä on 10 prosenttia osakkeista.

     

    Artikkelin aiheet
    Kotipizza
    pörssilistautuminen
    pikaruoka
    franchising
    ravintolaketjut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset