• Chiansiemenvanukas

    Chiansiemenet sitovat vettä itseensä, joten niistä valmistuu mainioita vanukkaita. Saman ominaisuuden ansiosta niiden avulla voi valmistaa vähäsokerisia tuorehilloja, jotka sopivat kaikkeen, mihin perinteisiä keitettyjä hillojakin käytetään.Chiansiementen käyttö on helppoa, kunhan muistaa laittaa vanukkaat ja hillot ajoissa turpoamaan.
    Chiansiemenvanukas­annoksesta riittää  yhdelle aamupalaksi tai kahdelle  välipalaksi.
    Chiansiemenvanukas­annoksesta riittää yhdelle aamupalaksi tai kahdelle välipalaksi. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Resepti
    26.1.202017:34
    Kati Pohja

    Chiansiemenvanukas

    1–2 annosta

    Ainekset

    • 1 dl kauramaitoa
    • 1 dl omenamehua
    • (1 tl vaniljasokeria)
    • 2 rkl chiansiemeniä

    Tuorepuolukkahillo

    • 3 dl puolukoita
    • 2 tl sokeria
    • 1 rkl chiansiemeniä

    Valmistusohje

    Sekoita kaikki vanukkaan aineet keskenään ja nosta jääkaappiin. Sekoita puolen tunnin kuluttua ja anna tekeytyä yön yli.

    Hilloa varten survo puolukoita kevyesti. Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna tekeytyä pari tuntia jääkaapissa. Sekoita muutama kerta tekeytymisen aikana, niin chian­siemenet turpoavat tasaisesti.

    Tarjoa vanukas tuorepuolukka­hillon kanssa.

    Vinkki: Chiansiemeniä löytyy hyvin varustetuista marketeista.

    Tuorepuolukkahillo säilyy puolukoiden sisältämän bentsoehapon ansiosta jääkaapissa noin kuukauden. Muista marjoista tehty tuorehillo säilyy noin viikon.

    Artikkelin aiheet
    chiansiemenvanukas
    chiansiemenet
    puolukka
    tuorehillo
    resepti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset