• Pienpanimoilla avoimet ovet keskiviikkona

    Lähes 20 pientä panimoa eri puolilla maata pitää huomenna ovet avoinna yleisölle. Tervetulleita ovat täysi-ikäiset oluen ystävät ja oluen valmistuksesta kiinnostuneet.
    Kuva: Marita Waenerberg
    Ruoka
    23.4.201312:30
    MT toimitus

    Panimoliiton jäsenyritykset järjestävät yhdessä lähes 20 pienpanimon kanssa avoimien ovien päivän huomenna keskiviikkona 24. huhtikuuta. Tilaisuuksiin odotetaan yhteensä yli tuhatta täysi-ikäistä vierailijaa.

    ”Suosio on ylittänyt odotukset. Kotimainen olut kiinnostaa ja on hienoa, että näin moni panimo on valmis avaamaan ovensa kiinnostuneille”, kertoo toimitusjohtaja Elina Ussa Panimoliitosta.

    Teemapäivän ideana on tarjota oluiden ystäville mahdollisuus tutustua oman paikkakunnan tai lähiseudun olutpanimon toimintaan ammattilaisten opastamana.

    Panimoteollisuus on tärkeä paikallinen työllistäjä, Ussa kertoo. merkitys työllistäjänä. Panimokierros antaa kävijöilleen tuntuman paikalliseen tuotantoon, ja siihen miten kotimaisilla pelloilla kasvanut vilja muuttuu olueksi.

    Panimoteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 2 300 ja välillisesti lähes 30 000 ihmistä. Suurin osa työpaikoista on panimoissa, vähittäiskaupassa ja ravintola-alalla.

    Suomi on maailman pohjoisin mallasohran viljelymaa. Mallasohran viljely tuo elantoa yli 4 000 viljelijäperheelle. Joka kymmenes viljelty peltohehtaari kasvaa mallasohraa.

    Panimoiden yhteystiedot, aikataulut ja kierrosten varaustilanteet http://www.maljasuomelle.fi.

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    avointen ovien päivä
    Panimoliitto
    olut
    mallasohran viljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset