• Nina Elomaa siirtyy S-ryhmän vastuullisuusjohtajaksi Fazerilta

    Elomaa aloittaa tehtävässään maaliskuussa.
    Nina Elomaa on toiminut edelliset kuusi vuotta Fazer-konsernin vastuullisuusjohtajana.
    Nina Elomaa on toiminut edelliset kuusi vuotta Fazer-konsernin vastuullisuusjohtajana. Kuva: SOK
    Ruoka
    16.1.202019:00
    Matti Tuominen

    Diplomi-insinööri Nina Elomaa on nimitetty S-ryhmän uudeksi vastuullisuusjohtajaksi. Elomaa aloittaa tehtävässään 23. maaliskuuta.

    Nina Elomaa on toiminut edelliset kuusi vuotta Fazer-konsernin vastuullisuusjohtajana.

    ”On hienoa päästä jatkamaan upeaa ja pitkäjänteistä vastuullisuustyötä, jota S-ryhmässä on tehty. Edessä on monia vastuullisuushaasteita, ja S-ryhmän eri toimialoilla on merkittävä rooli näiden haasteiden taklaamisessa ja ratkaisujen löytämisessä, yhdessä sidosryhmien kanssa. Konkreettiset toimenpiteet ovat keskeisessä roolissa, esimerkiksi sen ratkomisessa, miten teemme vastuulliset valinnat mahdollisiksi kaikille kuluttajille”, Elomaa kommentoi tiedotteessa.

    Kenttäjohtaja Arttu Laineen mukaan Elomaalla on vahva ja monipuolinen tausta sekä kokemus vastuullisuuden eri osa-alueista.

    ”Kokemus energia-alalta, kuluttajatuotteista, hankintaketjuista, ihmisoikeustyöstä ja vastuullisuuden integroinnista liiketoimintastrategioihin antavat erinomaiset edellytykset johtaa S-ryhmän vastuullisuustyötä. Toivotan Ninan tervetulleeksi S-ryhmään”, Laine sanoo tiedotteessa.

    S-ryhmän nykyinen vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen siirtyy Paulig-konsernin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtajaksi.

    Lue lisää:

    S-ryhmän vastuullisuusjohtaja jättää tehtävänsä – Lea Rankinen siirtyy Pauligille

    Artikkelin aiheet
    Nina Elomaa
    S-ryhmä
    Fazer
    vastuullisuus
    henkilönimitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset